Huono rauhansopimus – aseet vaikenivat Bosniassa 20 vuotta sitten

Kaksikymmentä vuotta sitten Eurooppa huoahti.

Liki neljä vuotta kestänyt piinaava sota Bosnia-Hertsegovinassa näytti olevan vihdoin ohi, kun rauhanneuvottelut osapuolten välillä päättyivät marraskuun loppupuolella vuonna 1995. Daytonin rauhansopimus allekirjoitettiin joulukuun 14. päivä.

Veriset taistelut ja Sarajevon murheellinen piiritys päättyivät, mutta miten maassa meni sen jälkeen?

– Ei kovin hyvin, yliopistotutkija Marko Lehti Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta vastaa.

– Daytonin rauhansopimus on yksi huonoimpia, mitä koskaan on sovittu, hän paukauttaa.

Yhdysvaltalaisessa Daytonin pikkukaupungissa sorvatussa rauhansopimuksessa Bosnia-Hertsegovina jaettiin kahteen tasavaltaan: serbitasavaltaan sekä bosniakkien ja kroaattien federaatioon.

Käytännössä federaatio on jakaantunut erillisiin bosniakkien ja kroaattien hallinnoimiin alueisiin.

Marko Lehden mukaan sopimuksella lyötiin lukkoon sisällissodassa syntyneet etniset jaot, eikä tilaa annettu todelliselle sovinnon tekemiselle.

– Jakolinjoja tarvittiin alussa, jotta väkivalta saataisiin loppumaan, mutta ne paalutettiin turhan pysyviksi. Yhtenäisyyden rakentaminen ei ollut myöhemminkään mahdollista.

Jakolinjat eivät ole poistuneet Bosnia-Hertsegovinasta kahdenkymmenen vuoden aikana.

Serbit ovat uhkailleet valtioliitosta eroamisella koko 2010-luvun presidenttinsä Milorad Dodikin johdolla. Tämän syksyn aikana puheet ovat vain kiihtyneet.

Viime sunnuntaina serbitasavallassa oli tarkoitus järjestää kansanäänestys Bosniasta irrottautumisesta. Äänestys kuitenkin siirrettiin, kun alueella asuvat bosniakit vetosivat serbitasavallan oikeuslaitokseen.

Lehti pitää tilannetta huolestuttavana.

– Kehitys kulkee edelleen päinvastaiseen suuntaan kuin mitä sen pitäisi. Mitään integroitumista ei ole havaittavissa.

Lähentymisen esteet Bosniassa eivät kuitenkaan johdu yksinomaan serbeistä. Myös bosniakkien puolelta kuulee puheita, että muslimeilla pitäisi olla oma valtio.

– Kansallismielisillä voimilla on paljon myös kannatusta. Puheet eivät jää pelkäksi retoriikaksi, Lehti sanoo.

Merkittävää Lehden mukaan on myös se, että Venäjän rooli serbien tukijana näyttää vahvistuvan. Venäjän pyrkimyksenä on saada itselleen lisää vaikutusvaltaa ja estää Euroopan Unionin ja Naton vallan vahvistuminen Balkanilla.

– Se on jo hyvin merkittävä ulkopoliittinen kysymys eurooppalaisille.

Jakautuminen näkyy Bosniassa myös käytännössä.

Vaikka muodollisesti kaikki ryhmät ovat samaa valtiota, ovat ne henkisesti hyvin kaukana toisistaan. Vastakkainasettelut kärjistyvät tuon tuostakin.

Kullakin alueella on esimerkiksi oma opetussuunnitelmansa. Etenkin historian opetuksessa vahvistetaan vain oman ryhmän tulkintoja alueen menneisyydestä.

Alueilla myös korosteaan omaa kieltä, vaikka todellisuudessa erot ovat pieniä.

Serbit ja kroaatit eivät suostu pelaamaan Bosnian jalkapallomaajoukkueessa ja niinpä se on muodostettu yksinomaan bosniakeista.

– Rauhansopimus olikin tavallaan rauhan alku, mutta myös rauhan loppu, Lehti summaa.

Tutkija pitää Daytonin rauhansopimuksessa muodostettuja jakolinjoja hyvin kyseenalaisina.

Ennen sisällissotia suurin osa Bosnian asukkaista eli keskenään sovussa välittämättä erilaisista etnisistä taustoista. Etenkin pääkaupunki Sarajevo oli tunnettu ryhmiä yhdistävästä monikulttuurisuudestaan.

Sota teki selväksi, mihin ryhmään kukanenkin kuului.

– Sodan jälkeen luotiin järjestelmä, jossa jokaisen oli pakko olla edelleen joko serbi, kroaatti tai bosniakki, Lehti sanoo.

– Bosniassa on kuitenkin myös paljon ihmisiä, jotka eivät haluaisi etnisen jaon dominoivan politiikkaa. Daytonin sopimus ei kuitenkaan anna muuhun mahdollisuuksia.

Erityisen moitittavaa Lehden mielestä on se, että jakolinjat saneltiin ulkoapäin, etenkin Yhdysvaltojen toimesta.

– Paikallisia ei kuunneltu kunnolla eikä heidän tietämystään huomioitu.

Daytonin rauhansopimuksesta onkin otettu kansainvälisessä politiikassa opiksi. Nykyisin rauhanvälitystyössä korostetaan paljon enemmän paikallisten huomioimista.

– Toki se on aina ristiriitaista valita, että lopetetaanko väkivalta heti nopeilla ratkaisuilla vai neuvotellaanko rauhassa pysyvämpi ratkaisu, Lehti pohtii.

Kehuja Lehti ei anna kansainväliselle yhteisölle myöskään Bosnian rauhanprosessin hoitamisesta kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan länsivallat pitivät Balkanilla naruja tiukasti käsissään. Paikallisille ei vastuuta juuri herunut.

– Kun vastuuta maan rakentamisesta ei ollut, etniset erimielisyydet vain syvenivät. Ehkä paikalliset ajattelivat, että kyllä ne asiat joku muu hoitaa, Lehti sanoo.

Kuulostaa varsin kolonialistiselta, ja sitä se Lehden mukaan olikin.

– Länsimaalaiset ajattelivat stereotyyppisesti siten, että Balkan on riitaisa ja verinen ruutitynnyri, joka pitää sivistää eurooppalaiseksi.

– Kansainvälinen yhteisö unohti, että alueella on vuosisatoja vanha monikulttuurisuuden traditio, jota paikalliset itse ymmärtävät parhaiten.

Mikä on sitten Bosnia-Hertsegovinan tulevaisuus?

Lehden mukaan riidat ja kiihtyvät puheet valtioliitosta eroamisista estävät Bosnian kehittämisen. Maan talous on jo valmiiksi kurjassa jamassa ja työllisyysaste Euroopan korkeimpia. Pelkona on, että maa myös jää köyhäksi ja kehittymättömäksi periferiaksi.

Varsinaisen sodan syttymiseen tutkija ei kuitenkaan usko. Sodan haavat ovat liian syviä ja tuoreita.

– Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Voimakas vastakkainasettelun ilmapiiri voi leimahtaa väkivallaksi nopeastikin.