Hollannin hallitustunnusteluissa heti täysi kaaos – tunnustelija joutui eroamaan skandaalin takia
Uuden hallituksen muodostaminen Hollantiin on alkanut pahasti yskähdellen. Eräänlaiseen hallitustunnustelijan rooliin nimitetty senaattori erosi tehtävästään maanantaina petosskandaalin takia.
Geert Wildersin laitaoikeistolainen Vapauspuolue yllätti viime viikolla ottamalla parlamenttivaaleissa selvän voiton, vaikka se oli ollut mielipidetiedusteluissa vasta neljänneksi suosituin puolue. Vapauspuolueen johtaman hallituksen kasaamisen on arvioitu olevan vaikeaa, sillä useimmat muista puolueista eivät halua sen kanssa samaan koalitioon.
Wilders nimitti hallitustunnustelijaksi perjantaina puoluetoverinsa Gom van Strienin, joka on Vapauspuolueen senaattori. Viikonloppuna hollantilaismedia uutisoi hänen kohdistuvista petossyytöksistä, ja heti maanantaina hän erosi.
Van Strien kiistää rikkoneensa lakia, mutta sanoo että syytöksistä syntynyt paine ja syytöksiin vastaaminen kunnolla eivät sovi yhteen hallitustunnustelijan roolin kanssa.
– Olen siksi kertonut Geert Wildersille ja parlamentin puheenjohtajalle, että eroan heti tunnustelijan tehtävästäni, van Strien sanoi.
Van Strienin oli tarkoitus aloittaa maanantaina tapaamiset puoluejohtajien kanssa toimivan koalition löytämiseksi.
Wildersin Vapauspuolue on tunnettu tiukoista maahanmuuton, islamin ja EU:n vastaisista kannoistaan. Puolueohjelmassa esimerkiksi vaaditaan moskeijoiden ja koraanin julistamista laittomiksi ja kansanäänestystä EU-jäsenyydestä.
Monet puolueet ovat jo ilmoittaneet, etteivät mene hallitukseen, jossa Wilders on pääministerinä. Suurin isku Wildersille oli nykyisen pääministeripuolueen, keskustaoikeistolaisen VVD:n puheenjohtajan Dilan Yesilgözin perjantainen lausunto, jonka mukaan VVD ei ole valmis lähtemään Vapauspuolueen johtamaan koalitioon.
Wilders pehmensi joitakin kantojaan vaalikampanjan aikana ja on luvannut olla ”positiivinen ja järkevä.” Hän kuitenkin korosti X-viestipalvelussa, ettei hänen vaalivoittoaan voi sivuuttaa.
– Tänään, huomenna tai ylihuomenna Vapauspuolue osallistuu Hollannin hallitsemiseen ja minä olen tämän kauniin maan pääministeri, Wilders sanoi.
Jotkut asiantuntijat ja poliitikot ovat spekuloineet uusilla vaaleilla, jos Wilders ei saa hallitusta muodostettua. Wildersin mukaan miljoonien ihmisten poliittisen tahdonilmaisen sivuuttaminen vain vahvistaa hänen puoluettaan.
– Henki on jo karannut lampusta, eikä sitä saa enää takaisin.
Vapauspuolue sai vaaleissa parlamenttiin peräti 37 paikkaa 150:stä ja yli kaksinkertaisti parlamentaarikkojensa määrän.
Wilders on sanonut että hallitus voidaan saada kasaan kolmessa viikossa, jos osapuolet ovat valmiita kompromisseihin. Aikataulua on kuitenkin pidetty epärealistisena ja hallitusneuvottelujen on arvioitu kestävän pitkälle ensi vuoteen.
Nykyisen Mark Rutten johtaman hallituksen muodostaminen kesti 271 päivää.