Hanna-Leena Mattila eduskuntaan Mirja Vehkaperän tilalle – ensimmäisellä varasijalla ollut Eija Nivala valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi
Paavo Väyrysen käynnistämään keskustan eduskuntaryhmän tuolien vaihtoon saatiin hieman selvyyttä sunnuntai-iltana, kun Eija Nivala (kesk.) valittiin Ylivieskan seurakunnan kirkkoherraksi.
Valinta merkitsee sitä, että Nivala hakee vapautusta kansanedustajan tehtävästä, jos hän nousee odotetusti eduskuntaan kesäkuussa. Nivala on nousemassa eduskuntaan Mirja Vehkaperän (kesk.) tilalle, joka siirtyy europarlamenttiin eduskuntaan palaavan Väyrysen paikalle.
Nivala ilmoitti jo kirkkoherranvaalin aikana hakevansa vapautusta kansanedustajan työstä, jos hänet valitaan Ylivieskan kirkkoherraksi.
Nivalan pesti Ylivieskan kirkkoherrana alkaa syyskuun alussa. Hän ehtisi siis hoitaa kansanedustajan tehtävää parin kuukauden ajan. Nivala korostaa, että eduskuntaan nouseminen tai vapautuksen saaminen sieltä eivät ole hänen käsissään.
Nivalalle on selvää, että kirkkoherran tehtävä menee kansanedustajuuden edelle.
– Se on omaa ammattiani vastaava ja pysyvämmän luontoinen virka. Nyt ollaan jo vaalikauden lopulla. Hakiessani tiesin, että Ylivieskan seurakunta tarvitsee ja ansaitsee tehtäväänsä sitoutuneen kirkkoherran, Nivala sanoi STT:lle.
Oulaisten vs. kirkkoherra Nivala sai kirkkoherranvaalissa 696 ääntä, kun Pyhäjärven kirkkoherra Mirva Ahola sai 658 ääntä.
Nivalan valinta tarkoittaa sitä, että hänen tilalleen eduskuntaan olisi nousemassa seuraavalta varasijalta Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna-Leena Mattila (kesk.).
Mattila aikoo ottaa mahdollisen kansanedustajan paikan vastaan. Hän sanoo odottelevansa nyt rauhassa, miten muodolliset asiat etenevät.
– Minun kohdallani ainakin yksi vaihe tästä on nyt jännitetty ohi, Mattila sanoi STT:lle.
– Kova kampanja tehtiin kolme vuotta sitten. Yksi tukijoukkoihin kuuluva henkilö sanoi, että se harmitus mikä silloin tuli, kun jäi niin vähästä kiinni, helpottaisi nyt, kun pääsee varasijalta ponnistamaan eduskuntaan.
Mattila kertoo haluavansa eduskunnassa edistää erityisesti Raahen seutukunnan ja Pohjois-Pohjanmaan elinvoimaisuutta.