"Lasten on vaikeaa hyväksyä, että heidät halutaan tappaa vain siksi, että he ovat ukrainalaisia" – kirjailija keräsi tavallisten ukrainalaisten sotatarinat

Minä tiedän, miksi sota alkoi, yhdeksänvuotias ukrainalainen koulupoika sanoi kirjailija Kateryna Jehorushkinalle. Miksi? Jehorushkina kysyi. Poika vastasi, että heidän koulunsa oli ostanut juuri ennen sotaa liikaa piirustusvälineitä. Jos niitä olisi ostettu tavallinen määrä, ei sota olisi pojan mukaan alkanut.

– Lapset yrittävät löytää loogisen selityksen tälle epäoikeudenmukaiselle sodalle, koska heidän on hyvin vaikeaa hyväksyä, että heidät halutaan tappaa vain siksi, että he ovat ukrainalaisia, Jehorushkina sanoo.

Ukrainalaiskirjailija keräsi kolmen vuoden ajan tavallisten ukrainalaisten kokemuksia sodasta ja koosti ne kirjaksi ”Tuho ja toivo. Kertomuksia Ukrainan sodasta”. Jehorushkina antoi STT:lle haastattelun Helsingissä lokakuussa, jolloin hän vieraili muun muassa Helsingin kirjamessuilla.

Jehorushkinan oli ollut määrä kirjoittaa iloinen lastenkirja, mutta hän huomasi menettäneensä kyvyn kuvitella satuja Venäjän aloitettua laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Niinpä hän siirtyi taltioimaan todellisia tapahtumia.

– Minulla ei ollut enää voimia keksiä tarinoita. Ajattelin, että niin kauan kuin en pysty itse kirjoittamaan ajatuksiani ja tarinoitani, voin antaa äänen muille ihmisille, jotta heidän äänensä pääsee kuuluville.

Kirjassa käsitellään muun muassa lapsuutta ja vanhemmuutta sodan aikana, ja kirja onkin Jehorushkinan mukaan omistettu lapsille.

Kirja valottaa, miten monin tavoin sota lapsiin ja nuoriin vaikuttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Esimerkiksi eräässä kirjan tarinassa Oleh-niminen kertoja kertoo kuunnelleensa hiustenleikkuunsa aikana, kun kampaajien kokouksessa olleet kampaajat puhuivat yhteisestä havainnosta: monilla ukrainalaislapsilla on nykyään harmaita hiuksia.

Toisessa tarinassa Mariupolista kotoisin ollut nuori kertoo järkyttyneensä huomattuaan, että osa hänen entisistä luokkatovereistaan ja opettajistaan muuttui venäjämielisiksi.

– Hän mietti, miten ihmiset, joiden kanssa he yhdessä suojautuivat venäläisiltä pommeilta, voivat nyt sanoa, että ne olivat ukrainalaisia pommeja. Hän ei ymmärrä, miten todellisen kokemuksen on voinut vaihtaa siihen propagandaan, keksittyyn todellisuuteen, mitä heille tarjotaan, Jehorushkina sanoo.

Psykologiaa opiskellut Jehorushkina pitää lapsille taideterapiaa Ukrainassa, myös rintamalinjan läheisyydessä. Taideterapiassa lapset saavat näyttää kaiken sisälleen kasautuneen leikin avulla.

Jehorushkina kertoo myös haastavansa vanhempia pysymään vanhempina.

– Tilanteessa, jossa et voi kontrolloida ympäristöäsi, on suuri riski muuttua itse uudelleen lapseksi. Jos vanhemmat löytävät voimaa pysyä aikuisina, niin sodasta, räjähdyksistä ja pelosta huolimatta lapsilla on vielä jonkinlainen mahdollisuus lapsuuteen.

– Valitettavasti myös monet aikuiset alkoholisoituvat tai tulevat peliriippuvaisiksi. Silloin heidän lapsillaan ei ole mitään mahdollisuutta säilyttää lapsuuttaan.

Rauhanaikanakin huoli lapsista voi olla suuri, saati sitten sotaa käyvässä maassa, jossa arjen pitäisi kuitenkin pyöriä.

– Vanhemmille on erittäin raskasta, että viedessäsi lapsesi päiväkotiin tai kouluun, et koskaan tiedä, päättävätkö venäläiset ottaa sen seuraavaksi kohteekseen. Kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa ei vielä ole pommisuojia.

Pelko ukrainalaisen identiteetin katoamisesta on Jehorushkinan mukaan suuri etenkin lasten osalta, sillä Venäjän miehittämillä alueilla lapsillekin suunnataan propagandaa ja kielletään käyttämästä ukrainan kieltä.

– Ukrainalaiset aapiset, kirjat ja oppikirjat ovat Venäjän vihollisia. Ukrainalaiset kirjat ovat se, mitä venäläiset pelkäävät, mitä he tuhoavat massoittain, koska ne ovat ukrainalaisen identiteetin tunnus.

Lisäksi Venäjä on kaapannut valtavasti ukrainalaislapsia. Jehorushkinan kirjassa on tähän liittyen kertomus äidistä ja tämän kahdesta pojasta.

– He ovat Hersonista, jonka Venäjä valloitti joksikin aikaa. Venäläiset sanoivat äidille, että he voisivat lähettää lapset kesäleirille lomalle. Toinen pojista halusi lähteä, toinen ei. Leirille lähteneestä pojasta ei ole sen jälkeen kuultu. Venäjä ei suostu palauttamaan häntä, Jehorushkina kertoo.

Jehorushkinan mukaan osa perheistä kokee ukrainalaisen identiteetin säilyttämisen niin tärkeäksi, että he ovat palanneet vuoden tai parin päästä Ukrainaan.

– Osa jopa Harkovaan, joka on erittäin turvaton alue, ja osa Länsi-Ukrainaan, joka on hieman turvallisempi. Identiteetti ja tunne siitä, että kuuluu johonkin, on heille tärkeämpää kuin fyysinen turvallisuus.

Joskus myös sodan polttopisteessä oleminen koetaan helpommaksi kuin sen ulkopuolelta seuraaminen. Jehorushkina kertoo erään tuttavansa palanneen Liettuasta Länsi-Ukrainaan.

– Hän sanoi, että Liettuassa oli koko ajan tunne, että sota alkaa hetkenä minä hyvänsä. Hän sanoi jo kerran eläneensä sen tunteen kanssa ja että se on paljon vaikeampi tunne kuin se, joka on oikeasti sodan keskellä eläessä.