Häirintä on tuttua politiikoille – jotkut ovat jopa jättäneet sen takia työnsä eduskunnassa, kansanedustaja kertoo
Seksuaalista häirintää, ahdistelua ja sukupuoleen kohdistuvaa vähättelyä esiintyy jossain määrin kaikissa yhteisöissä. Politiikassa sitä voivat ruokkia valtahierarkiat, isot ikäerot, takavuosien toimintakulttuuri ja ilmapiiri, jossa ”omaa pesää” ei haluta liata.
Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi sanoo, että hän on sekä kokenut että nähnyt häirintää niin oman kuin muiden puolueiden keskuudessa.
– Tiedän ihmisiä, jotka ovat jättäneet työnsä eduskunnassa häirinnän ja ahdistelun takia. Kyse on vakavasta asiasta ja vaikka politiikka ei ole ainoa alue, jossa tätä esiintyy, politiikassa niitä ei liioin saisi katsoa läpi sormien esimerkiksi valtarakenteiden takia.
Keskustavaikuttaja Eeva Kärkkäinen sanoo, ettei politiikka tai mikään puolue ole maailmasta erillinen saareke, jossa häirintää ei esiintyisi.
Hän myöntää, että politiikassa on myös rakenteita ja piirteitä, jotka voivat vaikeuttaa epäasiallisen käytökseen puuttumista.
– Politiikassa toimitaan tiiviissä yhteisössä, jossa on työ- ja ystävyyssuhteita sekä erilaisia valta-asemia. Huonoon käytökseen ei välttämättä puututa, jos kyseessä on vaikkapa oma tukija, jota kohtaan tuntee kiitollisuutta. Voi myös syntyä tilanteita, joissa häirinnän kohteeksi joutunut ihminen pelkää leimautuvansa ”vaikeaksi” tai ”tosikoksi”, jos ottaa asian puheeksi tai yrittää viedä sitä eteenpäin.
Kärkkäinen on itsekin kohdannut politiikassa häirintää, mutta ei halua yksilöidä tilanteita. Hän muistuttaa, että vaikka parempaan päin on menty, myös puoluetoiminnassa tulee jatkuvasti tehdä selväksi, millainen käytös ei ole sopivaa ja mistä saa apua, jos kokee tai todistaa häirintää.
– Esimerkiksi häirintäyhdyshenkilöiden nimeäminen, avoin puhe ja ymmärrys kaikille turvallisesta tilasta ovat tärkeitä edistysaskelia. Oleellista on, että ei jäädä julistusten ja arvolausumien tasolle. Pitää olla selkeät toimintatavat, miten epäasialliseen käytökseen puututaan – ja niiden pitää olla aktiivisessa käytössä ja ihmisten tiedossa.
Hilkka Kempin mukaan julkiset ”kohut” häirinnästä politiikassa eivät ole turhia, jos ne lisäävät ymmärrystä siitä, mikä on sallittua ja millainen toimintaympäristö on kaikille turvallinen.
– Aina häirintä ei ole fyysistä. Myös sanallinen häirintä, kiusaaminen, vähättely ja asiaton ulkonäköön tai sukupuoleen liittyvä kommentointi ovat asioita, jotka tulee kitkeä toiminnasta.
Mitä nuoremmasta henkilöstä on kysymys, sitä vaikeampaa heille on kertoa ahdistelukokemuksista julkisuuteen, yhteisön sisällä tai puhua edes läheisilleen.
Mikäli tekijä osaa manipuloida tai yhteisö viestittää, että asiaa ei ole syytä viedä eteenpäin, uhri alkaa helposti syyttää itseään tai uskoa, ettei mitään väärää ole tapahtunutkaan.
Hilkka Kemppi toimi keskustanuorten puheenjohtajana vuosina 2014–2016.
Hän sanoo, että silloin vastaan tuli useitakin tapauksia, jossa ei välttämättä kunnioitettu toisen ihmisen rajoja. Muun muassa niiden takia otettiin käyttöön häirintäyhdyshenkilö ja tehtiin yhdenvertaisuussuunnitelma, joka kieltää kaikenlaisen häirinnän ja epäasiallisen käytöksen.
– Nuorisojärjestössä harjoitellaan paitsi politiikan tekoa myös sosiaalisia suhteita, ja ollaan tiiviisti yhdessä usein kaikki vapaa-aika. Mikään ei silti muuta sitä faktaa, että kaikenlainen häirintä on väärin, Kemppi sanoo.
Eeva Kärkkäinen korostaa, että koska poliittisessa toiminnassa on mukana 15–17-vuotiaita ja nuorempiakin, toimintaympäristön sopivuuden ja oman käytöksen huomioiminen on aikuisilta erityisen tärkeää.
– Mentorointi, jossa kokeneempi ja valta-asemassa oleva poliitikko tukee nuorta toimijaa, kuuluu politiikkaan ja on hyvä asia. Siinä pitää kuitenkin olla aina liikkeellä nuoren hyväksi, ei itse tavoittelemassa jotain.
Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos viittasi samaan HS:n artikkelissa, johon oli haastateltu viiden puolueen nuorisojärjestön johtoa.
Kempin mukaan nuoremmat ikäluokat ovat politiikassakin selkeämmin sitä mieltä, ettei minkäänlainen häirintä ole sallittua, mutta hän ei haluaisi tehdä asiasta sukupolvikysymystä.
– Enemmän se on persoonakysymys. Häirintään liittyy käytännössä aina myös vallankäyttöä, jossa pohjimmainen pyrkimys on alistaa, mitätöidä tai hyväksikäyttää toista. Siksikin sille pitää olla nollatoleranssi eikä sitä saisi yrittää selittää joksikin muuksi.
