Euroopassa voidaan nähdä kolmas korona-aalto jo alkuvuodesta, WHO:n edustaja varoittaa
Euroopassa koronatoimet ovat olleet riittämättömiä, arvioi asiantuntija ja ennustaa ensi vuoden alkuun kolmatta korona-aaltoa.
Maailman terveysjärjestö WHO:n koronatoimien erikoisedustaja, lääkäri David Nabarro kommentoi koronatilannetta sveitsiläislehti Solothurner Zeitungin haastattelussa viikonloppuna.
Nabarron mukaan Eurooppa epäonnistui ensimmäisen aallon jälkeen epidemian hoidossa tarvittavan infrastruktuurin rakentamisessa kesällä.
Mikäli tarvittavaa infrastruktuuria ei rakenneta nyt, on edessä kolmas aalto vuoden 2021 alussa, ennustaa Nabarro.
Nabarro luetteli haastattelussa myös oppeja, joita Eurooppa voisi saada Aasian maista. Hän painotti muun muassa sitä, miten tunnollisesti Itä-Aasian maissa suhtaudutaan turvaväleihin, käsihygieniaan, kasvomaskien käyttöön ja sairaiden eristäytymiseen.
Itä-Aasiassa on myös pidetty huolta siitä, ettei toimia höllennetä heti, kun tartuntojen määrä on saatu laskuun.