Euran helikopteriturman toisen kopterin lennontallentimet tuhoutuivat pahasti
Euran helikopterionnettomuuden toisen kopterin lennontallentimista ei pystytä saamaan lainkaan tietoja, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen viestintäpäällikkö Tiina Bieber. Helikopterin tallentimet tuhoutuivat onnettomuudessa pahoin.
Bieberin mukaan toisen, vähemmän tuhoutuneen helikopterin lennontallentimet ovat säilyneet paremmin. Otkes selvittää, voiko säilyneistä tallentimista saada tietoa.
Molempien helikopterien tallentimet löytyivät eilen.
– Paremmin säilyneessä hylyssä myös tallentimet olivat aika hyvässä kunnossa. Kaikkea tietoa ei kuitenkaan saada, koska muistikortti oli täyttynyt. Siellä (helikopterissa) on muutakin tallennettua dataa, niin yritetään purkaa se, kunhan saadaan hylky siirrettyä ja eteenpäin, Bieber sanoo STT:lle.
Otkes käynnistää onnettomuudesta turvallisuustutkinnan, jossa selvitetään tapahtumien kulku, syyt ja seuraukset sekä tehdyt pelastustoimet ja viranomaisten toiminta. Tutkinta kestää noin 9–12 kuukautta.
Kaksi siviilihelikopteria putosi maahan Eurassa Satakunnassa lauantaina. Koptereissa oli yhteensä viisi ihmistä, jotka kaikki kuolivat onnettomuudessa.