Essee: Kolossaalisen absurdia!
Kirjahyllyssäni on kolme neuvostolaisen avantgardekirjailijan Daniil Harmsin suomennettua teosta. Nappasin junamatkalle mukaani parhaiten taskuun sopivan. Se oli nimeltään ”Perinpohjainen tutkimus”.
Kirjasen tarinat on suomentanut Mika Rassi. Sen lopussa ovat Jukka Mallisen erittäin asiantuntevat jälkisanat. Ne opastavat Harmsin ja muiden Oberiuttien ryhmään kuuluneiden maailmaan.
Harms syntyi Pietarissa 1905 ja kuoli Leningradissa vankilassa 1942. Tuntuu ihmeeltä, että hän selvisi hengissä niinkin kauan Stalinin ajan valtioterrorista. Ehkä Neuvostoliiton väkivaltakoneistokin oli aluksi ymmällään. Pilkataanko tässä vai onko kaikki harmitonta?
Kirjan alkupuolella on kertomus ”Olen päättänyt kannella eräästä seurueesta…” Se on vuodelta 1930 ja yhtä absurdi kuin muukin Harmsin tuotanto – ja hänen elämänsäkin. Vai onko sittenkään? Näkeekö kirjailija tarkasti sadan vuoden päähän, meidän aikaamme?
Joka tapauksessa jutun päähenkilö, suuriegoinen Minä, kehuu erinomaisuuttaan. Mielleyhtymiä nykypäiviin ei voi estää:
”Minä en esimerkiksi pöyhkeile ihmisille olevani, sanotaan, kolossaalisen älykäs, Minulla on kaikki edellytykset pitää itseäni suurena ihmisenä. Niin, todellakin, sellaisena itseäni pidänkin.
Juuri siksi minusta on loukkaavaa oleskella sellaisten ihmisten parissa, jotka ovat minua huonommin varustettuja mitä tulee älyyn, tarkkanäköisyyteen sekä lahjakkuuteen, ja jotka eivät osoita minua kohtaan täyttä kunnioitusta.”
***
”En pidä itseäni erityisen älykkäänä, mutta silti on sanottava, että olen kaikkia muita älykkäämpi. Saattaa olla, että Marsissa on joku minua älykkäämpi, mutta maan päällä en tiedä minua viisaampaa.”
***
”Korttipelurit voisin mestata. Se on mitä erinomaisin keino taistella uhkapelejä vastaan.
Olisi parempi kortinpeluun asemesta kokoontua opiskelemaan yhdessä moraalia.
Mutta toisaalta, moraali on pitkäveteistä. Mielenkiintoisempaa on naisten liehittely.
Naiset ovat kiinnostaneet minua aina. Minua kuohuttavat jatkuvasti naisten jalat, erityisesti polven yläpuolelta.
Monet pitävät naisia riettaina olentoina. Mutta minä en koskaan! Päinvastoin, pidän heitä jossain mielessä jopa erittäin miellyttävinä.
Pulska, nuori nainen! Mitä rietasta moisessa! Ei riettautta ensinkään!”
***
”Jokainen on riemuissaan poimiessaan edes palasen ajatuksistani. Minusta se on aivan naurettavaa.
Esimerkiksi eilen Olejnikov riensi luokseni ja kertoi sotkeutuneensa läpikotaisin kysymyksiin elämästä. Annoin hänelle mitä lie neuvoja ja ajoin hänet tiehensä. Hän lähti autuoittamanani ja mitä parhaimmalla tuulella.
Ihmiset pitävät minua tukenaan, toistavat sanani, ihmettelevät tekojani, mutta eivät maksa minulle rahaa.
Typerät ihmiset! Kantakaa minulle enemmän rahaa, niin näette, kuinka tyytyväiseksi se minut tekee.”
***
”Nyt sanon muutaman sanan Aleksandr Ivanovitshista.
Hän on lörpöttelijä ja uhkapeluri. Mutta siitä huolimatta arvostan häntä, sillä hän on alamaiseni.
Päivät ja yöt hän päivystää edessäni ja vain odottaa puoleltani vihjettäkin jostakin komennosta. Maksaa vain vihjaisun vaivan, ja Aleksandr Ivanovitsh lentää tuulispäänä toteuttamaan tahtoni.
Tästä hyvästä ostin hänelle kengät ja sanoin: ’No pistä jalkaasi!’ Hän otti ja pisti.”
***
”Sanoinpa sitten mitä hyvänsä, se pitää paikkansa. En neuvo ketään väittelemään kanssani, kaikki tulevat tekemään itsestään yhtä lailla pellejä, sillä minä päihitän väittelyssä jokaisen.
Eikä teidänkään kannata lähteä mittelemään kanssani. Sitä on jo yritetty. Kaikki lakosivat! Vähät siitä, että olen puhekyvyttömän näköinen, sillä kun pääsen vauhtiin, ei minua pitele mikään.
Eräällä kerralla pääsin vauhtiin Lipavskin luona ja annoin mennä! Noiduin kaikki kuoliaiksi!
Sitten painuin Zabolotskille ja noiduin kaikki siellä. Sitten painelin Schwartzille ja noiduin kaikki siellä. Sitten tulin kotiin ja kotonakin höpötin vielä puolen yötä!”
NÄIN selvästi Harms näki melkein sata vuotta sitten oman aikamme Kolossaalisen Suurneron. Tuo kenkien osto Aleksandr Ivanovitshillekin nousi sfääreihin, kun huomasin Ilta-Sanomista Ebba Laitisen jutun (10.1.). Sen otsikko kertoi:
”Trump osti Vancelle kengät…”
Kirjoittaja toimi Suomenmaan päätoimittajana vuosina 1999–2007.