Entisen "ukkopuolueen" maine alkaa karista jo piiritasolla – keskustakonkari vahvistaa: "Tämmöistä tilannetta ei ole ollut koskaan aiemmin"
Naisten esiinmarssi keskustan kärkipaikoille ei ole jäänyt pelkästään ykköspuheenjohtajan varaan.
Sen lisäksi, että itse puolueen, eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston puheenjohtajistossa on nykyisin naisenemmistö, niin myös Keskustanuoria ja Keskustaopiskelijoita on jo pari viimeistä kautta luotsattu naisten johdolla.
Naiskomento ulottuu nykyisin aina piiritasolle asti. Syksyn piirikokouskierros toi tullessaan kolme uutta naispuolista piirin puheenjohtajaa (Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg/Päijät-Häme, Harriet Lonka/Helsinki ja Riikka Turunen/Kymenlaakso)
Mikäli kolme jäljellä olevaa kokousta eivät muuta tilannetta, niin piiripomojen paikoista jo lähes puolet, yhdeksän 20:stä, on naisten hallussa.
Keskustan historian läpikotaisin tunteva Tytti Isohookana-Asunmaa toteaa kehityksen ainutlaatuisuuden.
– Itsekin olen kiinnittänyt asiaan huomiota. Tämmöistä tilannetta ei ole ollut koskaan aiemmin, hän toteaa.
Kyse on keskustan osalta samasta kehityksestä kuin politiikassa yleisestikin.
– Marinin, Ohisalon, Anderssonin, Saarikon ja monien muiden naisten esimerkki on rohkaissut. Naisten on nykyään entistä helpompi nousta johtopaikoille, ex-ministeri vakuuttaa.
Vaikka naispuolisia keskustalaisia piirijohtajia löytyy ympäri maan, on eri alueilla Isohookana-Asunmaan mukaan myös eroja.
– Esimerkkinä voin mainita oman kotipiirini Pohjois-Pohjanmaan. Naisten on täällä ollut hankala päästä merkittäville paikoille keskustassa. Valtioneuvoston jäseniksi on toistaiseksi noussut täältä vain kaksi naista, Kerttu Saalasti ja minä, muistuttaa keskustakonkari.
Tytti Isohookana-Asunmaa pitää tärkeänä, että naisten esiinmarssi politiikassa ei tapahdu kuitenkaan miesten kustannuksella.
– Nyt on ilmassa semmoista kehitystä Oulun kunnallisjärjestössä ja varmaan monessa muussakin paikassa, että nuoria miehiä on vaikea houkutella kuntavaaliehdokkaiksi.
– Tasa-arvon pitää keskustassakin toteutua, mutta tilanne ei saa kääntyä päinvastaiseksi kuin aikaisemmin, hän varoittelee.