MT: Presidentti Niinistö ei usko Yhdysvaltain aktivoituvan Ukrainan suhteen
Presidentti Sauli Niinistö ei usko Yhdysvaltain aktivoituvan Ukrainan suhteen edes siinä vaiheessa, jos tilanne Lähi-idässä rauhoittuisi. Niinistö kommentoi asiaa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.
Lisäksi Niinistö pohtii Ukrainassa käytävän sodan laajempia vaikutuksia. Hänen mukaan sodan myötä teknologinen sodankäynti sekä häirintäkeinot kuten droonit ovat tulleet jäädäkseen.
– Jollain tavalla olisi sitten pyrittävä luomaan samanlaisia pelisääntöjä kuin kylmän sodan aikana oli ydinaseen kohdalla, Niinistö sanoo haastattelussa.
Niinistö arvioi lehdelle, että Saksan entisen liittokanslerin Angela Merkelin jälkeensä jättämä valtatyhjiö Euroopassa on saattanut vaikuttaa siihen, että Ukrainan ja Venäjän välinen neuvotteluyhteys on heikko. Merkelin jättämään johtotyhjiöön ei hypännyt kukaan toinen yhtä selkeästi, Niinistö sanoo.
– Saattaa olla muuten eräs syy siihen, että Putin ylipäätään lähti liikkeelle, Niinistö sanoo.