Kirja: Moskovan patriarkasta on todellakin tullut "Putinin alttaripoika"
Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 maan ortodoksisen kirkon päämies, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill, ei tuominnut sodan aloittamista. Erityisesti länsimaissa monet kristilliset johtajat kauhistuivat hengellisen johtajan tukea sotatoimille, jotka olivat ”rikos kansainvälistä oikeutta ja synti Jumalaa vastaan”.
Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian dosentin Juha Meriläisen mukaan paljon yllättävämpää olisi kuitenkin ollut se, jos patriarkka ei olisi asettunut presidentti Vladimir Putinin tueksi. Venäjän ortodoksinen kirkko kun näkee jatkavansa Bysantin perintöä, jonka mukaan maallisen ja hengellisen vallan yhteiselon ihanteena on niiden harmoninen ”sinfonia”.
– Lännessä kirkko ja valtio on erotettu toisistaan mutta Venäjällä lähtökohta on toisenlainen: siellä keisari ja patriarkka hallitsevat maata yhdessä, ei samalla tavalla mutta yhdessä, Meriläinen sanoo STT:n haastattelussa.
Tätä perinnettä Venäjän ortodoksinen kirkko on pyrkinyt noudattamaan hyvin johdonmukaisesti myös aikoina, jolloin siihen ei olisi näyttänyt olevan mitään edellytyksiä: esimerkiksi Pietari Suuren aikana, jonka jäljiltä ei nimitetty uutta patriarkkaa yli 200 vuoteen tai heti Stalinin pahimpien puhdistusten jälkeen, jolloin henkihieveriin vainottu kirkko antoi tukensa Neuvostoliiton sotaponnisteluille.
Ei siis ihme, että kun Putin korostaa Venäjän ja Ukrainan ykseyttä uskonnolla, säestää Kirill presidenttiä puheella ”metafyysisestä” sodasta syntiä ja läntisiä arvoja vastaan.
Arkkipiispa Tapio Luoman teologisena erityisavustajana työskentelevän Meriläisen kirja, Putinin alttaripoika – Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota, julkaistaan torstaina.
Meriläinen myöntää heti kirjansa alkulehdillä otsikon olevan lainaa paavi Franciscuksen haastattelusta, jossa tämä ihmetteli, ettei patriarkka saisi muuttua ”Putinin alttaripojaksi”.
– Veli, emme me ole valtion pappeja. Emme voi käyttää politiikan kieltä vaan Jeesuksen kieltä. Olemme saman Jumalan pyhän kansan paimenia, paavi kertoi todenneensa Kirillille puhelussa muutama viikko sodan alkamisen jälkeen.
Myös paavilla oli siis vaikeuksia ymmärtää Venäjän ortodoksikirkon itselleen omimaa asemaa Bysantin perillisenä. Meriläisen mukaan tämä ajatus on johtanut siihen, että monet venäläiset näkevät maallaan olevan erityinen jumalallinen missio ja rooli maailmassa.
– Se on aika vahvaa uskonnollispohjaista sanoitusta venäläiselle imperialismille – ajatukselle siitä, että Venäjällä on aina oikeutus sille, mitä se ikinä tekeekin, Meriläinen kuvailee.
Hän arvioi, että Venäjän johto olisi tarvittaessa löytänyt tarpeellisia perusteita Ukrainan sodalle muutenkin, mutta uskonnollinen ja kirkon tuki on kuitenkin mahdollistanut paljon.
Pelkän perinteisen valtion tukemisen ohella Venäjän ortodoksisella kirkolla on ollut itselläänkin paljon pelissä Ukrainassa. Itse asiassa Kirillin tittelin tarkka käännös ei ole Moskovan ja koko Venäjän vaan ”koko Rusin” patriarkka, missä Rus viittaa muinaiseen Kiovan Rusiin.
Perinteisesti suuri osa Moskovan patriarkaatin alaisista ortodokseista on asunut juuri Ukrainan alueella, mutta osa heistä on myös pitkään pyrkinyt irti Moskovan alaisuudesta
– Kirillin keskeisiä tavoitteita jo ennen patriarkaksi nousua (2009) oli palauttaa erilleen lähteneet Ukrainan ortodoksit takaisin Moskovan patriarkaatin huomaan, Meriläinen kertoo.
Kirillin kannalta katastrofi koitti vuodenvaihteessa 2018–19, kun Ukrainaan perustettiin uusi Konstantinopolin patriarkaatin alainen Ortodoksinen kirkko Ukrainassa. Toinen eli Ukrainan ortodoksinen kirkko taas jäi Moskovan patriarkaatille.
– Yksi pala Ukrainaa siis menetettiin lännelle jo ennen (laajamittaista) sotaa, Meriläinen kuvaa.
Puolitoista vuotta sitten alkaneen sodan kuluessa myös monet Ukrainan ortodoksisen kirkon seurakunnat ovat joko irtautuneet Moskovan patriarkaatin alaisuudesta tai vähintäänkin patriarkka Kirillistä ja hänen sanomisistaan, Meriläinen kertoo. Ukrainan johto on puolestaan harkinnut koko kirkon toiminnan kieltämistä.
– En halua spekuloida yhtään sillä, miltä sodan lopputulos näyttää Venäjän kannalta, mutta Kirillin ja Venäjän ortodoksikirkon osalta näyttää siltä, että ne ovat jo hävinneet sodan, Meriläinen sanoo.
Sodan tukemisen jatkamiselle Kirillillä ei kuitenkaan ole Meriläisen mukaan vaihtoehtoja. Siinä mielessä hän todella on ”Putinin alttaripoika”.
Mutta käyttääkö Putin sitten uskontoa vain häikäilemättä hyväkseen vai onko hän aito uskovainen? Mahdotonta sanoa, vastaa Meriläinen, mutta muistuttaa samalla ortodoksisuuden olevan Venäjällä ennen kaikkea osa identiteettiä ja perinnettä.
– Jos ajattelee olevansa (etninen) venäläinen, sanoo olevansa myös ortodoksi, hän tiivistää.
Perinteen mukaisesti myös Venäjän hallitsijan kuuluu olla ortodoksi. Putinilla tuskin on vaikeuksia nähdä itseään osana tätä historiallista jatkumoa, Meriläinen sanoo
Nykyisin yksityislentokoneella tai mustien autojen saattueessa liikkuva, henkivartijoiden ja avustajien ympäröimä Kirill on oikealta nimeltään Vladimir Mihailovitsh Gundjajev, Leningradissa syntynyt papin ja opettajan poika. Perhe ei ollut varakas, mutta kaikesta päätellen Kirill sitä nykyään on.
1990-luvun villeinä vuosina Kirill johti Moskovan patriarkaatin ulkosuhteiden osastoa, josta tuli yksi Venäjän suurimpia tupakan maahantuojia. Taustalla oli presidentti Boris Jeltsinin päätös antaa ortodoksisen kirkon tuoda maahan tullivapaasti humanitaarista apua – ja sellaiseksi laskettiin myös tupakka.
Toimiessaan Viipurin piispana 1976–84 Kirill oli myös Suomessa toimivien Moskovan patriarkaatin alaisten seurakuntien johtaja. Kirill on myös ollut KGB:n agentti, mikä ei Meriläisen mukaan tosin kerro henkilöstä juuri mitään, koska kirkon johtoon nouseminen ei olisi ollut muuten mahdollista.
Kirkon ulkopoliittisena vaikuttajana Kirill pääsi jo vuosia sitten mielenkiintoiseen asemaan suhteessa Ukrainaan ja muihin itsenäistyneisiin neuvostotasavaltoihin, sillä vaikka Neuvostoliitto hajosi, Moskovan patriarkaatti pysyi.
– Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen se oli yksi harvoista instituutioista, joka konkreettisesti sulki (Venäjän) lähiulkomaat sisäänsä, Meriläinen kirjoittaa.