Eduskunta hyväksyi kotouttamislain sisällön, yksi hallitusrintaman edustaja lipesi rivistä
Kotouttamispalvelujen sääntely kiristyy. Eduskunta hyväksyi hallintovaliokunnan mietinnön sisällöltään äänin 86-75. Hallituspuolueista RKP:n Eva Biaudet kannatti keskustan Petri Honkosen vastaesitystä.
Uudistuksen myötä kansainvälistä suojelua saaville ja heidän perheenjäsenilleen järjestettyjen palveluiden järjestämisestä kunnille ja hyvinvointialueille maksettavan korvauksen korvausaikaa lyhennetään.
Kunta tai työvoimaviranomainen voi myös periä kotoutuja-asiakkaalta maksun käyttämättä jätetystä palvelusta, jos siitä on aiheutunut kunnalle tai työvoimaviranomaiselle tulkitsemiskustannuksia. Alaikäisinä ilman huoltajaa tulleiden nuorten aikuistumisen tuen yläikäraja laskee 25 ikävuodesta 23 ikävuoteen.
Keskusta vastusti valiokunnassa kotouttamisen kuntakorvauksien leikkausta. Keskusta huomautti vastalauseessaan, että esityksessä jopa myönnetään, että kotoutujien palveluiden rahoituksesta leikkaamisella olisi pidemmällä aikavälillä julkisen talouden menoja kasvattavia ja tuloja vähentäviä vaikutuksia.
– Tämä esitys ei ole hallitusohjelmassa luvattu kotouttamisen uudistus, vaan se ensisijaisesti toteuttaa hallitusohjelman linjaa kiristää kaikenlaista maahanmuuttoa, jopa työperäistä. Esitys on myös hätäisesti valmisteltu valtiontalouden säästölaki, jossa hallitus sälyttää valtion kustannusvastuuta kunnille ja hyvinvointialueille, keskusta arvosteli vastalauseessaan.
Keskustan mukaan esimerkiksi laskennallisten korvausten enimmäiskeston lyhentäminen on johtamassa tehostumisen sijasta palvelujen supistumiseen. Laskennallisten kuntakorvausten enimmäiskeston lyhentämisellä voisi olla myös pidemmällä aikavälillä julkisen talouden menoja kasvattavia ja tuloja vähentäviä vaikutuksia, keskusta huomautti.
Myös lakiehdotukseen kirjattua sakkomaksua peruuttamatta jääneestä palveluajasta keskusta piti merkitykseltään pienenä ja kunnille vain kustannuksia aiheuttavana.