Analyysi: Palkankorotuksia hamuavat ammattiliitot kuopivat jo lähtötelineissä – onko historiasta opittu mitään?
Suomen talous on saatu lopultakin nousu-uralle. Kasvuvauhti ylitti ainakin hetkellisesti jopa Ruotsin, jonka jäljessä Suomi taapersi vuosia. Työttömyyskin on kääntynyt laskuun.
Palkansaajajärjestöissä tilannetta on seurattu suu messingillä. Mitä paremmin taloudessa menee sitä kovemmat odotukset nousevat syksyn palkkaneuvotteluihin. Duunarinkin on voitava haukata pala kasvavasta kakusta.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jättäytyminen keskitetyistä työmarkkinaneuvotteluista siirtää vastuun neuvottelujen onnistumisesta työnantaja- ja työntekijäliitoille.
Edellinen liittokierros vuonna 2007 meni pahasti poskelleen, kun palkankorotukset veivät Suomen kilpailukyvyn ja vienti sakkasi pahasti. Työttömyys nousi huimiin lukemiin.
Viimeaikaisista puheista päätellen mitään ei ole opittu. Työmarkkinoiden lippulaivaksi muodostetun Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto väläytti jo kunnon korotuksia.
Suomen malliksi kaavailtu vientiteollisuuden määräävä asema palkankorotuksissa tuo Aallon puheille painoa. Hänen johtamansa liitto määrittäisi tason, jota muut eivät voisi ylittää. Suomen palkkakilpailukyvyn säilyminen on pitkälti Aallon hyppysissä.
Hallituksellakaan ei olisi nokan kopauttamista, jos tilanne neuvotteluissa ajautuisi pahaan hakaukseen.
Suomen malli on kuitenkin kaukainen haave, koska julkisen alan työntekijät kokevat olevansa pahassa palkkakuopassa.
Malli jäädyttäisi tilanteen nykyiselleen, mitä opettajat, sairaanhoitajat, poliisit ja muut valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen työntekijöiden etuja ajavat eivät hyväksy.
Palkkakilpailun ainekset syksyn palkkaneuvotteluissa ovat melkoiset.
Liian suuret palkankorotukset ovat sama asia kuin pissaaminen housuihin pakkasella.
Selvältä kuitenkin näyttää, että työntekijäliitot eivät enää tyydy nollaan tai sitä hyvin lähellä oleviin palkankorotuksiin.
Liitoissa katsotaan, että talouden nousu on revitty työntekijöiden selkänahasta ja hallitus on hyysännyt vain yrityksiä.
Työntekijäliitot ovat siinä oikeassa, että mittava osuus talouden kasvusta on seurausta pitkään jatkuneesta palkkamaltista. Suomen ero kilpailijamaihin on kaventunut ja suomalaiset tuotteet menevät jälleen kaupaksi.
Liian suuriksi mitoitetut palkankorotukset ovat työntekijöille sama asia kuin pissaaminen housuihin pakkasella. Hetken se lämmittää, mutta pian kylmää entistä enemmän.
Palkankorotukset täytyykin mitoittaa niin, ettei vienti hyydy ja työttömyys käänny uuteen nousuun. Ekonomistit pystyvät laskemaan korotusvaran ja siinä kannattaisi pysyä.
Korotusvara liikkunee yhden ja kahden prosenttiyksikön välillä. Kaksi voi jo olla liikaa, mutta yksi liian vähän.
Poliitikoiltakin vaaditaan nyt malttia ja pitäytymistä kaukana palkkaneuvotteluista.
Toivottavasti kaikilla on muistissa vielä kokoomuksen markkinoima Sari Sairaanhoitaja.
Saria saamme ”kiittää” lähes kymmenen vuotta jatkuneista kituvuosista.