Aikansa huippuhävittäjä jäi Suomelta haaveeksi – Neuvostoliitto tunki väliin MiGeineen
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poukkoileva ulkopolitiikka on saanut monet pohtimaan, olisiko Suomen pitänyt sittenkin valita hävittäjäkseen muu kuin amerikkalainen vaihtoehto.
”Eurooppalaisin” tarjolla olleista koneista oli ranskalainen Dassault Rafale, jossa ei ole Yhdysvaltain tarkasti kontrolloimaa, ITAR-vientirajoitusten alaista tekniikkaa.
1960-luvun alun YYA-Suomessa poliittinen asetelma oli toinen. Amerikkalaisen hävittäjän hankinta ei tullut kysymykseenkään, eivätkä ruotsalaiset olleet vielä halukkaita myymään Drakeniaankaan Neuvostoliittoon sopimussiteissä olleeseen itänaapuriin.
Uudelle kalustolle oli kuitenkin tarvetta, koska ilmavoimien heppoisilla Vampire- ja Gnat -hävittäjillä ei ollut tositilanteessa uskottavuutta Suomen ilmatilan puolustamisessa.
Suomalaisten katseet kääntyivät kohti Ranskaa, joka myi maailmalle innokkaasti uutta Mirage III-hävittäjäänsä. Yli kaksinkertaiseen äänennopeuteen yltävä deltasiipinen huippuluokan taistelukone oli maineikkaan lentokonesuunnittelijan ja teollisuusruhtinaan Marcel Dassaultin (1892-1986) tuorein luomus.
Mirage III oli järjestysnumerostaan huolimatta ensimmäinen varsinainen Mirage-tyyppi. Mirage I oli pelkkä prototyyppi ja Dassaultin seuraava suunnitelma Mirage II jäi piirustuslaudalle.
Dassault oli niittänyt lentokonesuunnittelijana mainetta jo ennen toista maailmansotaa, tuolloin vielä alkuperäisellä nimellään Marcel Bloch. Selvittyään hengissä Buchenwaldin keskitysleiriltä ja palattuaan Ranskaan ilmailunero vaihtoi sukunimensä Ranskan vastarintaliikkeessä kunnostautuneen veljensä salanimeä mukaillen Dassaultiksi ja aloitti välittömästi uuden teollisuusimperiumin rakentamisen.
Dassault nousi Charles de Gaullen Ranskassa todelliseksi mahtimieheksi. Tintin seikkailujen Lento 714 Sydneyyn -albumin pihin lentokonetehtailijan Laszlo Carreidasin esikuvanakin toimineen Dassaultin filosofia lentokoneiden suunnittelussa kiteytyi hänen kuuluisaan lausahdukseensa ”Lentokoneen pitää olla kaunis lentääkseen hyvin”.
Ensimmäisiä Dassaultin suihkuhävittäjiä Ouragania ja Mystéreä seurasi 1950-luvun lopulla Mirage III, joka herätti Suomenkin kiinnostuksen. Suomen ilmavoimien asiantuntijaryhmä matkusti kesällä 1961 Ranskaan tutustumaan uutuuteen Ilmavoimien komentajan Olavi Seeven johdolla.
Vaikka suomalaisten matkan motiivina oli oikeastaan hakea vain vertailukohtaa Drakeniin, vieraanvaraisten ranskalaisten suhtautuminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli aivan toisenlainen kuin epäluuloisten ruotsalaisten.
Jo yli puolenyön venyneiden tervetuliaisillallisten jälkeen ranskalaisten pääkoelentäjä tarjosi suomalaiskollegalleen Lauri Pekurille Miragen ohjekirjaa yöllä vilkaistavaksi, koska jo seuraavana päivänä lennettäisiin.
Pekurin mukaan ranskalaiset eivät salailleet mitään. Suomalaisässän piti kuitenkin lentää kalliin Miragen ohjaimiin päästäkseen ensin isäntiä rauhoittava tutustumislento yksipaikkaisella Super Mystére -hävittäjällä.
– Kun huomautin koelentäjälle, etten tunne koneen järjestelmiä enkä edes hätäjärjestelmiä, hän vastasi, että ”siinä kaikki tapahtuu automaattisesti ja onhan siinä kaiken varalta heittoistuin”, Pekuri kertoo kirjassaan Hävittäjälentäjä.
Vielä samana iltana Pekuri pääsi lentämään Miragellakin ja ylitti toisella lennollaan ensimmäisenä suomalaislentäjänä kahden machin nopeuden, jonka Mirage saavutti jälkipoltolla helposti.
Pekurin mukaan koneen nousuominaisuudet olivat erinomaisen hyvät ja lakikorkeus suuri. Noin 30-40 minuutin toiminta-aika ilman lisäsäiliöitä tuntui riittävän hyvin sekä torjuntaan että koulutukseen.
Pekurin mukaan koneen aseistuksesta annettiin seikkaperäiset tiedot ja ranskalaiset tuntuivat olevan valmiit myymään myös viimeisimpiä ilmataisteluohjuksiaan kyselemättä sen enempää Pariisin rauhansopimuksen pykäliä kuin Suomen ulkopoliittisia sitoumuksiakaan.
Pekurin muistelmien mukaan Mirage-matka Ranskaan oli erittäin onnistunut ja ranskalaiset olivat paneutuneet järjestelyihin erittäin huolellisesti ja suurella vieraanvaraisuudella.
– Vaikka jo matkalle lähdettäessä oli todennäköistä, että poliittista syistä Mirage III -hankintaa ei voida tehdä, komennuskunnan kesken vallitsi yksimielisyys Mirage III:sta sopivimpana hävittäjäkoneena meidän ilmavoimillemme, Pekuri kirjoittaa.
Seuraavana syksynä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita jäyti noottikriisi, jonka laukesi presidentti Urho Kekkosen kuuluisaan matkaan Novosibirskiin. Sen seuraamuksena sovittiin, että Suomi hankkii Neuvostoliitosta sen uusimpia MiG-21 -hävittäjiä.
Pekurin arvion mukaan torjuntahävittäjien hankinta lännestä ei poliittisesta tilanteesta johtuen ollut enää mahdollista. Suomen aiemmin hylkäämä Neuvostoliiton tarjous MiG-19 -hävittäjistä ja tunnustelut Draken- ja Mirage -koneiden hankkimiseksi vaikuttivat Pekurin mukaan luultavasti myös siihen, että Neuvostoliitto tarjosi Suomelle uusinta MiG-21 -kalustoaan.
– Edes Neuvostoliiton omat ilmavoimat eivät vielä olleet täysin varustettuja tällä kalustolla puhumattakaan ”satelliittimaiden” ilmavoimista, joissa niitä ei ollut vielä käytössä, Pekuri huomauttaa.
Suomalaisilta haaveeksi jäänyt Mirage III saavutti kovan maineen Lähi-idän sotataivailla varsinkin israelilaispilottien käsissä. Miragea on joskus luonnehdittu ”lentokoneeksi, jolla on voitettu sotia”. Kolmannen maailman maissakin lujarakenteinen ja tekniikaltaan suhteellisen yksinkertainen hävittäjä oli laajassa käytössä.
Ranska ja Dassault tarjosivat Suomelle Mirage III:n myöhempää seuraajaa Mirage 2000 -hävittäjää myös MiGien ja Drakenien korvaajaksi 1990-luvun alussa. Kone jäi kuitenkin teknisessä vertailussa amerikkalaisten F-16:n ja valituksi tulleen F-18 Hornetin jalkoihin.
Poliittisella puolellakin oli ranskalaisten kanssa omat ongelmansa. Ranska antoi ymmärtää, että heidän koneensa valinta saattaisi edistää suomalaisten EU-jäsenyyshanketta, mikä hermostutti perin pohjin presidentti Mauno Koiviston.