Äänestätkö varautujaa vai velanottajaa?
Viimeinen virallinen kesäkuukausi pyörähti käyntiin, mutta pian katseet kääntyvät kohti syksyä ja ensi kevään eduskuntavaaleja.
Lupauksia vilisevä vaalipuhe ei ole pitkään aikaan tehonnut ainakaan itseeni, koska kukapa ei haluaisi kaikille pelkkää hyvää. Totuus kuitenkin on, että velkaantuvassa yhteiskunnassa pitää uskaltaa tarttua myös vaikeisiin asioihin, kuten talouskuriin.
Kuulun niihin ihmisiin, joita kriisien aikana tehdyt tukipaketit ja valtion velanotto huolestuttavat sen sijaan, että yhtyisin siihen kiittelevään kuoroon, että kylläpä keksittiin taas mainio ratkaisu jonkin tilanteen helpottamiseksi.
Velaksi eläminen saadaan usein näyttämään ratkaisulta, vaikka moni yksityishenkilökin sen tietää, että mitä enemmän lainaa, sitä enemmän stressiä ja sitä epävarmempi tulevaisuus. Joskus ne pitää kuitenkin maksaa takaisin.
Toisinaan lainanotto on tietysti tarpeen ja erityisesti koronapandemia on vaatinut välttämättömiä toimenpiteitä. Silti toivoisi, että päättäjät etsisivät yhtä aktiivisesti säästökohteita ja olisivat yhtä ylpeitä tehdyistä leikkauksista, vaikka se kirpaisisikin kansaa – ja potentiaalisia äänestäjiä.
Onneksi on heitäkin, joiden mielestä ratkaisut pitää löytyä niin, ettei lisävelkaa tarvitse ottaa. Heitä, jotka uskaltavat sanoa sen, että nyt yksinkertaisesti pitää kukkaronnyörejä kiristää.
Mistä sitten kärsii leikata ja mistä lisää tuloja? Päättäjien listalla on usein työllisyyden parantaminen, vaikka keinot eivät välttämättä ole kummoiset.
Kun sitten joku uskaltaa sanoa sen ääneen, että esimerkiksi etuuksista – kuten ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta – voisi leikata, toiset luulevat keräävänsä sulkia hattuun puolustamalla, ettei etuuksiin saa koskea.
Pitäisi olla itsestäänselvää, että työnteosta käteen jäävä osuus on työstä riippumatta reilusti suurempi kuin työttömyyskorvaukset. Jos näin ei ole, se ei houkuttele työkykyisiä hakemaan töitä tosissaan. Moni toki haluaa toimia yhteiskunnan hyväksi – tai vaikka ihan vain omaa uraansa edistääkseen samalla valtiolle veroja maksaen – eikä silloin hyvätkään työttömyystuet hidasta työn vastaanottamista.
Ja kuten aina näistä asioista puhuttaessa pitää todeta, tietenkin on ja tulee aina olemaan elämäntilanteita, joissa etuuksia tarvitaan ja ne ovat enemmän kuin tarpeen: oikeasti työkyvyttömille pitää taata ihmisarvoinen elämä.
Päättäjien tehtävä on etsiä ne kohteet, mistä voidaan säästää, jos johonkin yllättävään menoon tarvitaan rahaa. Yleinen ohje varojen mukaan elämisestä pitäisi koskea yksityishenkilöiden lisäksi myös valtiota.
Tulevissa eduskuntavaaleissa aion antaa ääneni sellaiselle, joka uskaltaa leikata, ehdottaa säästökohteita eikä ratkaise asioita ottamalla lisää lainaa. Sellaiselle, joka ei halua olla mukana jättämässä kasvavaa velkataakkaa tulevien sukupolvien harteille.
Mitkä ovat sinun kriteerisi?