Valtionyhtiöiden ympärille piirtyvät kysymysmerkit
Suomessa vallitsee suuri hämmennys siitä, miten valtion pörssiyhtiöihin pitäisi suhtautua.
Talouspiireissä valtaosa ei pidä yritystoimintaa valtion tehtävänä. Toiset taas tähdentävät, ettei arvokkaasta omaisuudesta pidä missään nimessä luopua.
Näkemyserot ovat ideologisia.
Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että valtio on passiivinen omistaja, joka ei puutu pörssiyritystensä toimintaan.
Esimerkiksi valtion omistajaohjaus on patistanut pörssiomistuksia hallinnoivaa Solidiumia aktiivisempaan otteeseen vasta äskettäin.
Suomen johtaviin taloushistorioitsijoihin kuuluva Markku Kuisma käy uudessa kirjassaan Valtion yhtiöt läpi yritysten syntyvaiheita ja kehitystä.
Kirjan mukaan valtion yritysten perustaminen ja kehitys sisältää monenlaisia vaiheita, joissa ideologiset periaatteet heittivät häränpyllyä.
Kaikkein selvimmin tämä näkyy metsäteollisuusyhtiö Enso Gutzeitin (nykyisin Stora Enso) synnyssä.
Juuri itsenäistynyt Suomen valtio osti enemmistön Gutzeitista lokakuussa 1918. Päätöksen teki niin sanottu pankkiirisenaatti.
Senaattia johtaneella Juho Kusti Paasikivellä oli kaksoisrooli, sillä hän oli myös oston kätilöineen Kansallis-Osake-Pankin (KOP) pääjohtaja. Paasikivi ja kumppanit olivat ideologialtaan tiukkoja yksityisen liike-elämän kannattajia, mutta ideologia sai väistyä käytännön syiden tieltä.
Saksalaisten ja brittien kiinnostus Suomen metsiä ja metsäteollisuutta kohtaan oli torjuttava.
Oman lisänsä toi Paasikiven ja muiden suomalaismielisten pyrkimys lyödä kiilaa ruotsinkieliseen suurteollisuuteen, mihin suomenkielinen yksityinen pääoma ei riittänyt.
Kuisma päätyy päätelmissään puolustamaan valtionyhtiöitä.
Hän huomauttaa, että valtionyhtiöt kuten Outokumpu, Neste ja Kemira ovat monipuolistaneet Suomen taloutta tavalla, johon yksityinen pääoma ei kyennyt eikä halunnut.
Yhtiöille ominaista on ollut yritysjohdon näkemyksellisyys ja itsenäisyys.
Kuisma myös varoittaa tuhoamasta valtionyrityksiä ohimenevien ideologioiden huumassa.
Markku Kuisma: Valtion yhtiöt – nousu ja tuho. Siltala 2016.