Talvivaaraa syytetään tiedottamisrikoksista
Syyttäjä on nostanut Talvivaaraa vastaan syytteet tiedottamisrikoksista. Syytteeseen joutuu kolme entistä tai nykyistä johtajaa.
Lisäksi syyttäjä vaatii Talvivaaran Kaivososakeyhtiölle yhteisösakkoa.
Toimitusjohtaja Pekka Perää syytetään kymmenestä tiedottamisrikoksesta.
Yhden tai useamman syytteen saavat entinen varatoimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde ja entinen toimitusjohtaja Harri Natunen.
Syyttäjän vaatiman yhteisösakon suuruus on 500 000 euroa.
– Teot on tehty tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Tässä vaiheessa ei voi ottaa kantaa siihen, mikä syytteistä on vakavin. Ne muodostavat yhden kokonaisuuden, sanoo kihlakunnansyyttäjä Hannu Joona Helsingin syyttäjänvirastosta.
– Perä kiistää kaikki syytteet jyrkästi. Hän katsoo, että Talvivaaran tiedottamisessa on aina toimittu asianmukaisesti. Se on aikanaan hyvin tarkasti Finanssivalvonnan kanssa huomautuksitta läpikäytyä, sanoo Perän asianajaja Petteri Sotamaa.
Muutkin epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2011–2013. Jutun käsittely oikeudessa alkaa lokakuussa.
Kolmessa syytekohdassa epäillään tilinpäätöstiedotteiden yhteydessä annettujen nikkelin tuotantoennusteiden totuudenvastaisuutta tai harhaanjohtavuutta.
Syyttäjä uskoo, että ennusteet eivät ole olleet realistisia.
Neljässä syytekohdassa on kyse siitä, että vastuuhenkilöiden epäillään viivyttäneen nikkelin tuotantoennusteita alaspäin korjaavien tuotantopäivitysten antamista.
Kolme syytekohtaa koskee toimitusjohtajan katsauksissa esitettyjä luonnehdintoja yhtiön tuotantomahdollisuuksista. Niitä epäillään harhaanjohtaviksi.
Tiedottamisrikossyytteiden lisäksi vireillä on syyte sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Siitä syytetään Talvivaaran kaivoksen entistä johtajaa Lassi Lammassaarta.
Perjantaina Kainuun käräjäoikeus tuomitsi Perän, Natusen ja Lammassaaren sakkoihin ympäristön turmelemisesta ja konkurssiin asetetun Talvivaara Sotkamon 300 000 euron yhteisösakkoon.