Uusia matkustusrajoituksia on taas tulossa – sisärajavalvonta on palautumassa muun muassa Pohjoismaista, Virosta ja Saksasta saapuvien matkustajien kohdalla

Koronavirus

Ilo Suomen sisärajanaapurimaiden aukiolosta jäänee noin viikon mittaiseksi, arvioi sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä.

Uusia rajoituksia on taas tulossa useista maista saapuville matkustajille ensi maanantaista lähtien, koska koronatapaukset ovat lähteneet nousuun.

Suomeen saa tällä hetkellä matkustaa vapaasti vain maista, joissa on ollut enintään 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.

Raja-arvo on noussut sen yli Viron lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Saksassa, joiden kohdalla sisärajaliikenteen valvonnasta luovuttiin vasta viikonloppuna.

Maanantaista alkaen niistä saapuville matkailijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia, jos hallitus niin torstaina päättää.

–  Näyttää siltä, että enää muutama eurooppalainen maa on alle sen raja-arvon, Pimiä sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tviittasi tänään päivitetyn version liikennevalomallistaan.

Mallissa vihreiksi maiksi eli sellaisiksi, joiden tartuntariski ei ole merkittävästi Suomea korkeampi, mahtuu Euroopassa enää seitsemän valtiota: Latvia, Liettua, Puola, Kypros, San Marino, Vatikaani ja Liechtenstein.

Päivitetty malli tulee voimaan ensi viikon maanantaista alkaen.

Vihreä väri tarkoittaa, että koronaviruksen ilmaantuvuus on maassa korkeintaan 25 tapausta per 100 000 asukasta kahden viikon ajalta. Tällaisista maista Suomeen saa matkustaa ilman omaehtoista karanteenia.

Euroopan ulkopuolella vihreitä maita ovat muun muassa Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea ja Japani.

Liikennevalomalli auttaa ihmisiä arvioimaan ulkomailla matkustamiseen liittyvää koronatartunnan riskiä.

Pimiän mukaan rajoitukset on välttämätöntä palauttaa, jotta taudin leviäminen saadaan estettyä.

Hallitus teki periaatepäätöksen 25 tartunnan raja-arvosta 11. syyskuuta ja päätöksiä muutetaan viikoittain sen nojalla, mitkä maat sen ylittävät ja mitkä alittavat.

–  Oli jo silloin nähtävissä, että luvut olivat selkeästi kasvamassa kaikkialla ja että pitkään eivät varmasti ole poissa nämä sisärajatarkastukset.

Sisäministeriö valmistelee esitystä THL:n maanantaisten lukujen perusteella ja hallitus päättää uusista rajoituksista torstaina.

Juttua päivitetty klo 18:41. Lisätty kappale THL:n tuoreimmasta liikennevalomallista.