Ilmarisen kysely: Yli kolmasosa aikaisti eläköitymistään terveydentilansa vuoksi
Useampi kuin joka kolmas eläkeläinen aikaisti eläkkeelle jäämistään terveydentilansa vuoksi, ilmenee eläkeyhtiö Ilmarisen kyselystä. Yleisintä tämä oli fyysisesti raskasta työtä tehneiden keskuudessa.
– Terveydentila on tutkimuksen mukaan keskeisin syy aikaistaa eläkkeelle siirtymistä. Tällaisissa tapauksissa työpaikoilla voidaan pidentää työuria työtä muokkaamalla, sillä kenenkään työkyky ei ole nolla tai sata. Tässä olisi työpaikoilla parantamisen varaa, sanoi Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen tiedotteessa.
Noin neljännes mainitsi työilmapiirin tekijäksi, joka aikaisti heidän eläkkeelle jäämistään. Osa oli kohdannut syrjintää ikänsä vuoksi.
Joulu-tammikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi vajaat 1 300 Ilmarisen eläkkeensaajaa, joista osa oli jäänyt juuri eläkkeelle, osa ollut eläkkeellä vuoden ja osa yli viisi vuotta. Ilmarisen kysely eläkkeensaajille toteutettiin nyt jo 13. kerran.