Totuus sotesta: 500 sivua ja keskustan korjaussarja eteenpäin
Kun työskentelin sosiaalialalla, sote oli lapsia ja nuoria, ikäihmisiä sekä työikäisten asioita. Se oli vuorovaikutusta, jatkuvaa parhaiden ratkaisujen hakemista ja sillä oli ihmisen kasvot.
Kun siirryin eduskuntaan, sotesta tuli lukuja, rakenteita, hallintoa ja napin painalluksia. Puheissa unohtuu liian usein, ettei palveluita voi kehittää ilman rautaisten ammattilaisia tai paremminvoivia ihmisiä.
Viimeisten viikkojen aikana on julkaistu yli 500 sivua selvityksiä sote-uudistuksen onnistumisesta ja kehittämisestä. Sote visio 2040, Marina Erholan raportti ja THL:n tilannekuva ovat ansiokkaita koosteita siitä, missä mennään ja mitä voisi muuttaa.
Lauantaina keskusta julkisti ainoana puolueena esityksensä soten korjaussarjaksi puheenjohtaja Antti Kaikkosen johdolla.
Raporttien summaama totuus on, että keskustan vuosikymmeniä johtama sote-uudistus onnistui, mutta Orpon hallituksen jättileikkaukset ja vallan keskittäminen alueilta valtiovarainministeriöön ohjaavat palveluita rajusti väärään suuntaan. Pahinta on se, että hallitus haluaakin keskittää.
Paniikinomainen palvelujen alas ajaminen kasvattaa vaativimpien sote-palveluiden käyttöä, jolloin siitä kärsivät paitsi ihmiset, myös julkinen talous. Erillismenettelyt kuormittavat alueita eikä niitä pitäisi tehdä.
Raportit ovat yksimielisiä siitä, että alijäämien kattamismenettelyn määräaikaa tulisi pidentää kahdella vuodella kaikille alueille. Keskusta esitti tätä jo kaksi vuotta sitten koronan kuormituksen ja poikkeuksellisen inflaation tultua näkyviksi.
Soten myötä yhdenvertaisuus ja demokratia ovat parantuneet ja rahaa on siirretty hallinnosta palveluihin. Alueiden välillä on edelleen liikaa eroja, mutta tässä rahoitusmalli näyttää onnistuneen valtakunnallisesti. Aikaisemmin eroja palveluiden saatavuudessa oli nimittäin vieläkin enemmän.
Alueet eivät ole eriytyneet sote-uudistuksen myötä, kehitys on vain tullut näkyväksi. Sote-uudistus korjaa eroja, mutta ilman muutoksia se tapahtuu liian hitaasti.
Saimme siis tehtyä toimivat rakenteet, jotka toki tarvitsevat korjaussarjan. Nyt aikaa pitäisi käyttää tärkeimpään eli hoidon vaikuttavuuden kehittämiseen. Vaikuttavuutta luo osaaminen, oikea-aikaisuus ja riittävä aika.
Oikea-aikaisuuden ydin on ennaltaehkäisevä työ, toimiva asiakasohjaus, hoidon jatkuvuus ja sosiaali- ja terveysalojen saumaton yhteistyö. Vaikuttavuusloikkia ei tule, jos esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttö tai perheväkivalta pääsee pahenemaan. Siksi peräänkuulutan hallitukselta vastuullisempaa päihdepolitiikkaa.
Alueiden yhdistäminen jatkaisi hallinnon säätämistä ja lisäisi pysyviä kustannuksia sadoilla miljoonilla euroilla palkkaharmonisaation ja tietojärjestelmien yhtenäistämisen vuoksi.
Voimme oppia Erholalta, että tarveperusteista rahoitusta tulee vahvistaa. Esimerkiksi siirtymätasauksen pysyvä osa tulisi poistaa siirtymäkauden päätyttyä. Myös diagnoositietojen huomioimisessa on korjattavaa, jotta alueiden välillä nollasummapeliä oleva rahoitus ei vääristy epäreilulla tavalla.
Erhola tuo näkyväksi myös sen, että ennaltaehkäisevä työ ei ole vielä keskustan tavoitteiden mukaista. Meillä tulisi löytyä rohkeutta HYTE-kannustimen merkittävään laajentamiseen, vaikka se tarkoittaakin sitä, että asukasperusteisuutta joudutaan pienentämään. Tällöin palkitsisimme ennaltaehkäisevästä tuesta ja auttamisesta sen sijaan, että ongelmat ehtivät pahentua ja erikoissairaanhoidon kustannukset paisuvat. Voittajana olisi ihminen, jonka vaivat jäisivät pieniksi tai ne voitaisiin välttää kokonaan.
Erhola ja hallitus pyrkii ohjaamaan hyvinvointialueille vahvempaa valtakunnallista ohjausta, mutta minä ja keskusta kannatamme paikallisen vallan vahvistamista. Epäselvä ja sirpaleinen johtaminen tulisi palauttaa sosiaali- ja terveysministeriön alle ja antaa alueille riittävät työkalut onnistua. Soten kehittäminen ei ole vain ekonomien hommaa.
Myös keskustelu alueiden lukumäärästä johtaa meitä harhaan. Alueiden yhdistäminen jatkaisi hallinnon säätämistä ja lisäisi pysyviä kustannuksia sadoilla miljoonilla euroilla palkkaharmonisaation ja tietojärjestelmien yhtenäistämisen vuoksi.
Kokoomuksen suuralueunelman myötä lähipalveluna toimivat sosiaalipalvelut olisi myös pakko palauttaa takaisin kuntiin. Tällöin horisontaalinen integraatio hajoaisi ja koko uudistus menettäisi voimansa.
Hallitus ei voi enää sulkea silmiään hyvinvointialueiden kriisiltä. Alueet tarvitsevat lisärahoitusta, jotta henkilöstön jaksaminen ja kansalaisten oikeus palveluihin voidaan turvata. Esimerkiksi oikeuskanslerin ratkaisun mukaan hyvinvointialueiden on lain mukaan haettava ensisijaisesti lisäbudjettia, jos varat eivät riitä lain edellyttämien palvelujen toteuttamiseen. Siksi työ alueilla alkaa olemaan kovin vaikeaa.
Nyt on hallituksesta kiinni, tarttuuko se toimeen vai ei. Sote-uudistusta pitää kehittää paremmaksi, ei jäädä paikoilleen lojumaan.