Kaksinkertainen lapsilisä on arvovalinta
Joulussa arvokkainta on mahdollisuus kiireettömään yhdessäoloon läheisten kanssa. Tänä vuonna arkihuolten heittäminen on kuitenkin tavallista vaikeampaa.
Sodan tuoma epävarmuus ja kallistuneet hinnat painavat monen mieltä. Sähkö, ruoka, bensa, oikeastaan kaikki on nyt merkittävästi viime vuotta kalliimpaa.
Venäjän silmitön sota Ukrainassa on sekoittanut sähkön ja polttoaineiden markkinat. Tämä on pohjasyy kaiken kallistumiseen.
Kotitalouksien kärsimys Suomessa ja Euroopassa on Putinin täsmäase vastarintamme horjuttamiseksi. Hän iskee energia-aseella suomalaisiin koteihin kylvääkseen vaikeuksia ja kiistoja, heikentääkseen meitä.
Hintojen nousun seurauksena monen mielen täyttää joulurauhan sijaan huoli toimeentulosta.
Jouluruokien ja lahjojen hankkiminen on vaikeaa, kun pakolliset menot ovat kasvaneet lähes mahdottomiksi. Kodeissa, joissa joulun odotus ja taika ovat suurimmillaan, on usein myös suurimmat hankaluudet kasvavien elinkustannusten kanssa.
Lapsiperheet ovat erityisellä koetuksella.
Keskusta puolustaa lapsilisää universaalina, kaikille perheellisille maksettavana etuutena.
Tästä syystä vein läpi ehdotuksen joulukuun kaksinkertaisesta lapsilisästä. Paperisotaa ei tarvita, tuki tulee tänään suoraan lapsiperheille.
Esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltaja saa tavallisesti lapsilisää 326,32 euroa, tänä jouluna 652,64 euroa.
Jotkut moittivat päätöstä halpamaiseksi politikoinniksi. Tähän sanon: lapsiperheiden tukeminen on arvovalinta ja arvovalintojen tekeminen on politiikkaa.
Kaksinkertainen lapsilisä on tarpeellinen lisätuki heille, joilla on kotonaan eniten suita ruokittavana ja lastenhuoneita lämmitettävinä. Keskusta puolustaa lapsilisää universaalina, kaikille perheellisille maksettavana etuutena.
Uskon, että enemmistö suomalaisista ajattelee samoin. On meidän yhteinen velvollisuutemme huolehtia lapsiperheiden pärjäämisestä.
Näinä aikoina me suomalaiset tarvitsemme toisiamme aivan erityisesti. Vietetään rauhallinen joulu perheen ja läheisten kanssa.
Joulun sanomasta saamme voimaa talven kylmimpään aikaan.