Vuoropuhelua ja yksinpuhelua
Puhumaton puhe ja tekemätön työ jäytävät ja jakavat politiikassa yhtä paljon kuin tehty työ ja puhuttu puhe. Tämä oppi pitäisi muistaa puoluetoiminnassa, varsinkin kansanliike Keskustassa.
Se on myös näkökulma, josta voi rakentavasti arvioida Paavo Väyrysen Eihän tässä näin pitänyt käydä -kirjan viestiä Keskustan (järjestö)toiminnalle ja päätöksenteolle.
Puhumatonta puhetta ja aukipuhuttavia asioita on politiikassa paljon. Paljon on myös tiedonjanoisia ja vaikutushaluisia kansalaisia.
Työmarkkinaratkaisut, pakolaistulva, terrori-iskut ja turvallisuuskysymykset askarruttavat suomalaisia, rikkovat yhteenkuuluvuutta ja luovat vastakkainasetteluita. Ratkaisuehdotukset kärkevöityvät.
Polttopullot ja katupartiot oirehtivat luottamuksen horjumisesta julkiseen hallintoomme – ja siten myös edustukselliseen kansanvaltaamme.
Kansanvalta vaatii päivitystä, kuten myös edustuksellisen kansanvallan tärkeimmät työvälineet – puolueet.
Mitä monet yksioikoisen tuomitsevat mielipiteet ja vallan ottaminen omiin käsiin kertovat luottamuksesta puolueisiin vuoropuhelun areenoina ja kansanvallan kanavina?
2015 Keskustassa kysyttiin, ketkä ottavat vastuuta puolueesta johtajien ollessa hallituksessa. Kysymys on ajankohtainen, mutta vaatii täydennyksen: Millainen on Keskustan päivittämisestä vastaavien puoluekuva?
Alkiolaisittain voi kysyä, käyttäydymmekö me kuin hyvät ihmiset ja kunnon kansalaiset – sivistyneesti.
Keskustan sisäinen keskustelu ei ole oire ongelmista.
Sivistys tarkoittaa halua omaksua tietoa, pohjustaa henkistä kehittyneisyyttä ja vahvistaa avarakatseisuutta.
Keskustan toimintaa ohjaavina periaatteina ne tarkoittavat politiikan nojaamista valistuneeseen kansalaismielipiteen ja mahdollisuutta julkiseen järjenkäyttöön.
Keskustalle ei riitä toiminta mielipiteiden laukaisualustana ja tiedonjakoverkkona. Muutosta ei tehdä ylhäältä ilmoitetuin päätöksin, ”herrojen rätingein”. Sivistysliikkeessä korostuu vuorovaikutus.
Tiedon jakaminen kansan ja päättäjien kesken, puheenvuorot ja vuoropuhelu ovat puoluetoimintaa ja päätöksentekoa. Jos sellaista toimintaa ei ole, vireä vuoropuhelu muuttuu synkäksi yksinpuheluksi.
Kansanvaltaisessa sivistysliikkeessä keskustelijat ovat tasa-arvoisia. Jokainen ihminen ja jokainen mielipide on yhtä arvokas.
Yhteinen päätöksenteko on jo osa päätösten toimenpanoa, muutoksen tekoa arjessa ja luottamuksen rakentamista. Olennaista on yhteenkuuluvuuden vahvuus, ei tiedonkulun nopeus.
Keskustan sisäinen keskustelu ei ole oire ongelmista.
Mutta jos vuoropuhelu ei ole jatkuvaa, keskustelu vaikeutuu. Avartumisen sijasta puolue käpertyy. Keskustelu saa yhteisen arvioinnin sijasta erillisen arvostelun sävyn.
Millainen on 2020-luvun Keskusta – puolue, kansanliike ja sivistysliike? Kuka kantaa vastuuta puolueesta?