Banner
Open Navbar
Close Navbar
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
Lataa Suomenmaa-sovellus: IOS / Android
Banner
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
Haku
Pääkirjoitus
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ilmoitti huhtikuussa hallituksen päätöksestä lopettaa kivihiilen energiakäyttö vuoteen 2029 mennessä. (Kuva: Maiju Torvinen)

Sipilän hallitus on nostanut tuntuvasti Suomen sijoitusta ilmastonmuutoksen vastustamisen vertailussa

Suomenmaa 26.8.2018 4:00, muokattu 25.8.2018 17:05
a– a+
Pääkirjoitus

Yleisesti jo tunnustetaan, että Juha Sipilän hallitus on saavuttamassa tärkeimmät talouspoliittiset tavoitteensa.

Työllisten osuus työikäisistä nousee 72 prosenttiin ja valtion velkaantuminen on pysähtymässä.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet hallituskauden saavutukset muilla aloilla, esimerkiksi ilmastopolitiikassa.

Hallitusohjelmassa asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet päästöjen vähentämiselle, ja niiden saavuttamiseksi on tehty paljon päätöksiä.

Hallitus on päättänyt muun muassa lopettaa kivihiilen energiakäytön vuoteen 2029 mennessä.

Eri maiden edistymistä ilmastopolitiikassa seurataan ilmastotutkijoiden julkaisemalla CCPI-indeksillä (Climate Change Performance Index).

Indeksi vertailee eri maiden onnistumista päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian edistämisessä, energian käytössä ja ilmastopolitiikassa.

Noin kuudenkymmenen maan vertailussa Suomi sijoittui vuonna 2015 sijalle 32. Tänä vuonna Suomi oli noussut jo sijalle yhdeksän.

Noin kuudenkymmenen maan vertailussa Suomi sijoittui vuonna 2015 sijalle 32. Tänä vuonna Suomi oli noussut jo sijalle yhdeksän.

Suomen edellä olivat enää Ruotsi, Liettua, Marokko, Norja ja Iso-Britannia. Kolmea kärkisijaa indeksin julkaisijat eivät ole antaneet kenellekään.

Suomen taakse jäivät esimerkiksi kaikki muut Euroopan maat.

Edellisellä hallituskaudella Suomen sijoitus indeksissä vaihteli 32. ja 38. sijan välillä.

Hallituksessa istuivat silloin muun muassa vihreät, jotka ovat tällä kaudella syyttäneet hallitusta ympäristöpolitiikan laiminlyönnistä.

Keskustalaisen ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen saavutukset hakkaavatkin mennen tullen vihreiden saavutukset edellisissä hallituksissa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmiskunnan tärkein tehtävä lähivuosikymmenten aikana.

Sipilän hallitus on tehnyt tässäkin asiassa hyvää työtä, kuten CCPI-indeksin kehitys osoittaa.

Lue myös

Pääkirjoitus

Media-alan tilanne on murheellinen

Media-alan riento on viime vuosina ollut raadollista. Paperilehtien levikit ovat laskeneet tasaista tahtia...
7.12.2023 21:00
Pääkirjoitus

Maailman levottomat ajat korostavat kansanvaltaa ja tekevät presidentinvaalista tavallistakin tärkeämmät

Sodan hulluus ja maailman levottomuus ovat tunkeutuneet suomalaistenkin tajuntaan kuluneen vuoden aikana yhä...
4.12.2023 21:00
Pääkirjoitus

Sisäpolitiikka on rempallaan

Presidentti Urho Kekkonen tokaisi joskus, että jos jommankumman pitää olla rempallaan, ulko- tai...
1.12.2023 21:00

Aihetunnisteet

Ilmastonmuutos kivihiili

Viidesti viikossa kiinnostavimmista sisällöistä koostettu uutispaketti sähköpostiisi?

Tilaa Suomenmaan ilmainen uutiskirje.

Puheenvuoro

Alina Lehto:
Kun naisten terveys tehdään näkyväksi, koko Suomi vahvistuu
Puheenvuoro | 4.11.2026 15:37
Niila Kytölä:
Tekoälystä hyötyminen vaatii sen uhkien voittamisen
Puheenvuoro | 29.10.2026 14:19
Antti Kurvinen:
Suomi tarvitsee pakkaspuskurin
Puheenvuoro | 28.10.2026 15:41
Anton Sahinaho:
Kehitysyhteistyö rakentaa turvallisuutta
Puheenvuoro | 27.10.2026 9:02
Hilkka Kemppi:
Sähkön hintapiikit historiaan
Puheenvuoro | 22.10.2026 12:56

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Rock | Keikka Kremlin sydämessä jäi Gary Mooren viimeiseksi – lähes neljän promillen humala vei kitaristilegendan Espanjan-lomalla
Uutiset | 7.11.2026 21:12
Ilmasota | F-35:n ”esi-isä” oli sodassa kova rauta – romanialaiset aiheuttivat amerikkalaispiloteille painajaisen kesällä 1944
Uutiset | 6.11.2026 21:38
Kiovalaiset elävät jatkuvan paineen alla – ”Valmistautukaa, Suomen kansa, sillä saatatte olla seuraavia”
Uutiset | 6.11.2026 9:00
Tileillä makaa 70 miljardia euroa ”lahoavaa varallisuutta” – Antti Kurvinen herättäisi henkiin unohdetun säästökohteen
Uutiset | 7.11.2026 12:55
Yle: Sauli Niinistö perää uudenlaista kauhun tasapainoa
Uutiset | 7.11.2026 11:49
Venäjän paluun valmistelu alkoi – Jääkiekkoliitosta heti ärähdys
Uutiset | 7.11.2026 14:54
Zelenskyi varoittaa EU:ta Putinin juonesta: ”Me emme halua joutua Venäjän jakamiksi”
Uutiset | 7.11.2026 13:31
Kaikkonen ryöpyttää hallitusta vastuunpakoilusta: ”Lähipalveluja ajetaan alas ja ihmiset ovat hädissään”
Uutiset | 7.11.2026 15:59
Keskustasta kova syytös: PS petti lupauksensa kuljetusalalle – ”Melkoista selittelyä”
Uutiset | 7.11.2026 13:47
Toimittajalta | Ajoiko Lindtman ansaan? – Tulevat hallituskuviot mutkistuivat entisestään
Uutiset | 5.11.2026 13:55
Rock | Keikka Kremlin sydämessä jäi Gary Mooren viimeiseksi – lähes neljän promillen humala vei kitaristilegendan Espanjan-lomalla
Uutiset | 7.11.2026 21:12
Nuohoojalla voi olla hyvä syy kieltäytyä työstään – ”Suuri osa ei ota huomautuksia riittävän vakavasti”
Uutiset | 2.11.2026 22:15
Kiovalaiset elävät jatkuvan paineen alla – ”Valmistautukaa, Suomen kansa, sillä saatatte olla seuraavia”
Uutiset | 6.11.2026 9:00
Maajussille morsiamessa tuli pettymys, mutta se opetti – Hannu Laturi tähtää nyt eduskuntaan
Uutiset | 1.11.2026 9:00
Ilmasota | F-35:n ”esi-isä” oli sodassa kova rauta – romanialaiset aiheuttivat amerikkalaispiloteille painajaisen kesällä 1944
Uutiset | 6.11.2026 21:38
Iran valmis avaamaan Hormuzinsalmen kahden päivän kuluessa jos sen ehdot hyväksytään
Uutiset | 2.11.2026 13:52
Timo Soini väläyttää punavihreää hallitusta: ”Tällä trendillä valtiovarainministerin nimi on Minja Koskela”
Uutiset | 5.11.2026 13:18
Toimittajalta | Ajoiko Lindtman ansaan? – Tulevat hallituskuviot mutkistuivat entisestään
Uutiset | 5.11.2026 13:55
Miksi harrastajakalastajilta pitää kieltää saaliin myynti? Sääntelyn kiristäminen herätti kysymyksiä ja kummastusta eduskunnassa
Uutiset | 4.11.2026 16:51
Obama: Amerikkalaisilta selvä viesti – Musk: ”Vaalivaikuttamisen avaruuslaserini eivät toimineet tällä kertaa”
Uutiset | 4.11.2026 10:34
Rock | Keikka Kremlin sydämessä jäi Gary Mooren viimeiseksi – lähes neljän promillen humala vei kitaristilegendan Espanjan-lomalla
Uutiset | 7.11.2026 21:12
Kymmenen natsijohtajaa joutui hirteen tasan 80 vuotta sitten – nämä olivat kunkin viimeiset sanat
Uutiset | 16.10.2026 22:15
Moskova ja Peking jyrähtävät: Ulkopuolisten ei pidä sotkeutua
Uutiset | 22.10.2026 9:00
Nuohoojalla voi olla hyvä syy kieltäytyä työstään – ”Suuri osa ei ota huomautuksia riittävän vakavasti”
Uutiset | 2.11.2026 22:15
Hawker Hurricane olisi hallinnut talvisodan taivasta, mutta sota ehti loppua – legendaarinen brittihävittäjä jäi Suomessa pikkurooliin
Uutiset | 16.10.2026 21:36
Kiovalaiset elävät jatkuvan paineen alla – ”Valmistautukaa, Suomen kansa, sillä saatatte olla seuraavia”
Uutiset | 6.11.2026 9:00
Jatkosota | Britannian työväenliike tylytti sotivia suomalaistovereita – SDP vastasi viileästi
Uutiset | 10.10.2026 22:30
Purra teki johtopäätöksen Wolt-kuskeista: ”Suomi ei tarvitse maailmalta näitä korkeakoulutettuja ’huippuosaajia’”
Uutiset | 30.10.2026 9:03
Historia | Miksi antifasistinen valtio puki sotilaansa kuin natsit? DDR:n armeijan ulkoasu hämmensi monia
Uutiset | 25.10.2026 21:38
Maajussille morsiamessa tuli pettymys, mutta se opetti – Hannu Laturi tähtää nyt eduskuntaan
Uutiset | 1.11.2026 9:00

Uutiset

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Vieraskynä: Katujen viestiä ei pidä väheksyä
Uutiset | 8.11.2026 14:00
Alkoholin kulutus on laskussa, mutta lakimuutoksilla on vaikutuksensa – Haitat kasautuvat tietylle joukolle
Uutiset | 8.11.2026 12:03
Isäksi tullaan yhä vanhempana – Näin monesta tuli isä viime vuonna
Uutiset | 8.11.2026 10:01
Rock | Keikka Kremlin sydämessä jäi Gary Mooren viimeiseksi – lähes neljän promillen humala vei kitaristilegendan Espanjan-lomalla
Uutiset | 7.11.2026 21:12
Nuohoojalla voi olla hyvä syy kieltäytyä työstään – ”Suuri osa ei ota huomautuksia riittävän vakavasti”
Uutiset | 2.11.2026 22:15
Kiovalaiset elävät jatkuvan paineen alla – ”Valmistautukaa, Suomen kansa, sillä saatatte olla seuraavia”
Uutiset | 6.11.2026 9:00

Mielipiteet

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Lukijalta: Hyvinvointialueiden rahoitusmalli tarvitsee pikaisen uudistamisen – Rahoitus on saatava vastaamaan todellisia tarpeita 
Mielipide | 7.11.2026 16:41
Lukijalta: Millainen maahanmuutto palvelee Suomea?
Mielipide | 6.11.2026 9:27
Lukijalta: Missä on keskustan talousvaihtoehto?
Mielipide | 5.11.2026 13:51
Lukijalta: Nettikasinoille 20 vuoden ikäraja
Mielipide | 5.11.2026 13:29

Keskusta

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Karri Kallio jatkaa Etelä-Pohjanmaan keskustan johdossa – kokouksesta tuimat sote-terveisen Orpon hallitukselle
Keskusta | 7.11.2026 16:36
”Liikkuvat naisäänestäjät ratkaisevat” – Tässä ovat keskustanaisten vaalitavoitteet
Uutiset | 3.11.2026 15:25
Josefina Tuomala valittiin keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi
Uutiset | 2.11.2026 13:50
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Tapahtumat

Toimitus

[email protected]
[email protected]

Hel­sin­gin toi­mi­tus
Apol­lon­ka­tu 11 A Hel­sin­ki

Toimitus

Lataa uutissovellus Lähetä juttuvinkki Lähetä palautetta Mediatiedot

Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.

Tietosuoja- ja rekisteriseloste


Seuraa Suomenmaata