Presidentinvaali on keskustalle osa uutta tulevaisuutta, vaikka jo ehdokkaan täytyy nousta puoluepolitiikan yläpuolelle
Presidentinvaali on keskustalle ensimmäinen etappi puolueen tiellä kohti uutta nousua, vaikka puoluepoliittisesta valinnasta ei kyse olekaan.
Tärkeintä on, että Suomi saa presidentin, joka käyttää valtaoikeuksiaan viisaasti.
Presidenttihän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Hän on myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Muitakin merkittäviä tehtäviä presidentillä on.
Tärkeäksi keskustan uudelle nousulle vaalin tekee se, että keskustalla on tarjota ehdokas, joka varmasti täyttää presidentin mitat. Hyvän ehdokkaan puolesta on hyvä tehdä myös vaalityötä.
Edellinen keskustan riveistä noussut presidentti oli Urho Kekkonen. Niistä ajoista on kulunut kauan. On siis jo sopivaa kirjoittaa uusi luku.
KESKUSTAN presidenttiehdokkaan nimeää virallisesti Turun ylimääräinen puoluekokous. Se pidetään syyskuussa. Nimeämistä voi edeltää neuvoa antava esivaali, jos ehdokkaita ilmaantuu useampi.
Puolueen ohjesäännön mukaan esivaaliin pääsemiseksi tarvitaan kolmen piirijärjestön tai 20 perusjärjestön ehdotus. Saman ohjesäännön mukaan esivaalin järjestämisestä päättää puoluehallitus.
Olli Rehnin nimeämistä ehdokkaaksi on ehdottanut jo ainakin kuusi puolueen piirijärjestöä. Hänen puolestaan ovat ottaneet kantaa monet perusjärjestöt ja myös yksittäiset arvostetut keskustavaikuttajat kuten esimerkiksi Matti Vanhanen.
Sen jälkeen, kun Antti Kaikkonen ilmoitti, että hän ei tavoittele ehdokkuutta, onkin vaikea nähdä, että jostakin muusta kuin Rehnistä voisi tulla keskustan ehdokas.
Paavo Väyrynen on tosin ilmoittanut olevansa käytettävissä, hieman koukeroisesti kylläkin. Hän on ”päättänyt antaa suostumuksensa siihen, että häntä voidaan esittää ehdokkaaksi esivaaliin”.
Väyrynen perustelee esivaalin tärkeyttä myös sillä, että se tarjoaisi mahdollisuuden käydä keskustelua keskustan linjasta.
Ehkä niinkin, vaikka keskustankin presidenttiehdokas on koko Suomen ehdokas ja jo ehdokkaana puoluepolitiikan yläpuolella. Siksi mahdollinen esivaalikiertue ei olisi edes oikein sopiva keskustan sisäisten asioiden vatvomiseen.
Moninkertaisesti parempi tapa käydä tätä keskustelua onkin kohta alkava laaja tulevaisuustyöpajakierros. Se järjestetään piireittäin kesän ja syksyn aikana.
Kokemukset kertovat, että presidentin valinta on yhä vähemmän puoluesidonnainen asia.
MIKÄÄN muukaan puolue ei ole asettanut vielä presidenttiehdokastaan. Vain vihreiden tilanne näyttää keskustan ohella selvältä.
Kolmen suurimman puolueen presidenttiehdokkaat ovat sen sijaan vielä niin tietymättömissä, että mielipidetiedusteluissa tarjotaan kansalaisten valittaviksi pitkä lista nimiä.
Niin Ylekin oli tehnyt valmistellessaan muutama päivä sitten (16.5.) julkaistua presidenttigallupiaan.
Se oli tarjonnut valittavaksi 25 nimen luettelon. Yhtään varmaa ehdokasta ei siis vielä mukana ollut. Kansalaisille esitetyt nimet olivat toimituksen mielestä ehdokkaaksi sopivia, siitäkin huolimatta, että moni on kieltäytynyt ehdokaskunniasta.
KOKEMUKSET kertovat, että presidentin valinta on yhä vähemmän puoluesidonnainen asia.
Tämä on selvääkin. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensi kerroksella äänten enemmistöä, järjestetään toinen kierros. Silloin vähintään puolet joutuu valitsemaan uuden ehdokkaan. Tämä vaikuttaa tietysti myös ensimmäisen vaalin äänestyskäyttäytymiseen.
Vaalitapa korostaa ehdokkaan henkilökohtaisia ominaisuuksia, kokemusta ja ennen muuta laajaa hyväksyttävyyttä, ei niinkään puoluetaustaa.
Se taitaa olla selvää, että muutosvaaleista ei nyt puhuta. Niin suurta arvostusta nykyinen presidentti Sauli Niinistö nauttii kansalaisten keskuudessa. Pikemminkin Niinistön saappaita sovitellaan uusien ehdokkaiden jalkaan.
Vakaus, jatkuvuus ja turvallisuus ovatkin tämän hetken myllerryksissä parasta, mitä kansalaiset uudelta presidentiltä odottavat.