On tehtävä parempia asioita
”Puolueen uudistamisessa ei riitä, että tehdään vanhoja asioita paremmin, vaan on tehtävä myös parempia asioita”, todetaan Kanava-lehden Suomen Keskustan menestystä pohtivassa artikkelissa. Artikkelin kirjoittajina ovat Seppo Kääriäinen, Pekka Perttula ja Markus Ylimaa.
Maalaisliitto, Keskustapuolue ja Suomen Keskusta ovat olleet ”se kolmas”, vaihtoehto sosialismille ja kapitalismille sekä vasemmistolle ja oikeistolle.
Se on ollut kummajainen eurooppalaisessa puoluekentässä ja poliittisten kilpailijoiden ihmettelyn aihe, mutta edelleen puolue porskuttaa.
Kirjoittajat juontavat menestystarinan viimeisimmän vaiheen 1980-luvulle, jolloin puolue ikään kuin ”perustettiin uudelleen”.
Lukijan huomio kiinnittyy siihen, miten puoluetta uudistettiin suunnitelmallisesti, laaja-alaisella ja pitkäjänteisellä työllä.
Ohjelmallinen pohdinta oli olennainen osa puolueen arkitoimintaa ja sen jatkuvaa asemointia.
Ohjelmatyön henkeä kuvasi vuoden 1983 vaaliteema: Keskusta – vihreä liitto elämän puolesta.
Päivänpolitiikka oli keskustelun ja toiminnan kirvoitin, sillä avoin politiikan puhuminen kiinnosti ja toi mukaan uusia ihmisiä.
Puhuttiin päivänpolitiikkaa, mutta puoluetta rakennettiin sukupolviperspektiivillä.
Monet 1980-luvulla syntyneet asetelmat ja opit ovat kannatelleet puoluetta vuosikymmenten ajan.
”Strategia ratkaisee”, todetaan artikkelissa ja kuvataan, miten omaa tilaa arvioitaessa käytiin läpi myös kilpailijoiden tilannetta, joita sitten peilattiin yhteiskunnallisiin syvävirtoihin ja puolueiden identiteetteihin.
Pohdinta pohjusti uusia vastakkainasetteluita mutta viritti myös uusia yhteistyöajatuksia.
Uudistamistyössä edettiin laajalla rintamalla: paneuduttiin ohjelmatyöhön, siirryttiin vähitellen ”aatteelliseen tahtopolitiikkaan” ja sosiaalidemokraattien haastamiseen sekä toteutettiin monivuotinen järjestöremontti.
Jatkuva poliittinen keskustelu oli tärkeää.
Jatkuva poliittinen keskustelu oli tärkeää. Se synnytti keskustelufoorumeita, joissa jokainen sai sanoa sanottavansa ja kokea omalla työllään vievänsä eteenpäin puoluetta ja Suomea.
Puoluetta kehitettiin ”ajatusvirtausten liittona”.
Välttämätön ehto kaikelle oli puolueen sisäisen yhtenäisyyden uudelleenrakentaminen ja erilaisten ryhmittymien vetäminen vastuuseen: ”Olli Rehn ja Paavo Väyrynen työskentelivät samaan suuntaan”. Ei tavoiteltu pakkoyhtenäisyyttä.
Keskustan menestyksen taustalta nousee esiin omaleimainen kuntapolitiikka, mutta kaikkein ”merkittävintä oli kentän vaikuttajien aatteellinen, poliittinen ja viestinnällinen kouluttaminen koko 1980-luvun ajan”.
Ilman suuria puheita ja julistuksia syntyi ainakin tuhanteen noussut vaikuttajakaarti.
Kirjoittajat muistuttavat lopuksi, että keskustan ihme ei syntynyt eikä jatku itsestään: ”Keskusta tarvitsee strategian, jonka ydin on kansalaisia ja etenkin maan hiljaisia puhutteleva viesti. Tulevaisuudessa keskusta voisi nousta turvallisuuden, eheyden ja vihreyden ympärille koottavan yhteiskunnallisen projektin kärkeen.”