Kovaa salamointia ja poliittista myrskyä kaiken aikaa – siinä vaalikauden sääennuste pääpiirteissään
Esimakua uuden oikeistohallituksen tulevasta taipaleesta on saatu jo alkutunnusteluista lähtien. Vapun puheissa terveiset vain kiihtyivät.
On odotettavissa poliittisia rajuilmoja. Vanhaa sketsiä mukaillen: ”Siinä vaalikauden sää pääpiirteissään.”
Toivottavasti kansanvaltaa muistetaan suojella.
Hallitusneuvottelut ovat perussuomalaisten Riikka Purralle ainutlaatuinen koe. Hänellä on vain yksi mahdollisuus. Siinä on onnistuttava. Jos oikeistohallitusta ei synny, Purra on epäonnistunut.
Kokoomuksen Petteri Orpo saa sentään yrittää vielä toisen kerran, silloin kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentuvaa hallitusta.
Mutta myös Orpo olisi epäonnistunut, jos hänen ensiksi valitsemansa yhdistelmä ei saisikaan hallitusta aikaan.
Epäonnistumiset muistetaan, ja ne vaikuttavat.
Muutamia kysymyksiä on herkullista seurata, jos oikeistohallitus nyt syntyy.
Pysyykö tahtipuikko Orpon käsissä?
Orpo ei ole kovanaaman maineessa. Hän on pikemminkin kiltti. Silti pääministerin odotetaan kiistatilanteissa näyttävän, missä kaappi seisoo. Eikä kukaan epäile, etteikö kiistoja tulisi.
Minkä roolin perussuomalaiset ja puolueen kiihkeimmät kannattajat ottavat?
Ymmärretäänkö, että hallituksessa on tehtävä kompromisseja, ja sopuratkaisuja on sitten myös puolustettava? Ymmärretäänkö, että hallitus on Petteri Orpon, ei Riikka Purran hallitus?
Minkä roolin perussuomalaiset ja puolueen kiihkeimmät kannattajat ottavat?
Jokerikysymys kuuluu: Kuinka sitoutunut perussuomalainen puolue on hallitusyhteistyöhön?
Jos hallituksen ikävät päätökset kääntävät perussuomalaisten gallupkäyrän alaviistoon, kauanko puolue sitä menoa hallituksessa katselee? Hallituksesta lähtö on paljon helpompaa kuin sinne meno. Ei tarvita kuin teatteritemppu.
Historian kokemuksia ei ole. Timo Soinin johtama perussuomalaiset oli aivan eri puolue kuin Purran-Halla-ahon-Huhtasaaren perussuomalaiset.
Puolueen kansanedustajien kokemus hallituspuolueessa toimimisesta on myös vähäinen.
Perussuomalaisten ryhmässä on 16 uutta kansanedustajaa. Uudelleen valituistakin 18:lla on kokemusta vain oppositiossa olosta. Koko vaalikauden pituudelta hallituspuolueen kansanedustajana on nykyeduskunnan perussuomalaisista toiminut vain Wille Rydman, hänkin kokoomuksessa.
Kuluneen vaalikauden hallituspuolueet ovat RKP:tä lukuun ottamatta ulkona Säätytalon neuvotteluista.
Silti niiden asiaosaaminen ei ole kadonnut mihinkään.
Ne tietävät, mitä uusilla hallituspuolueilla on edessään. Ne muistavat, mitä todennäköisen uuden hallituksen puolueet oppositioaikanaan ihmettelivät, vaativat ja lupasivat.
Tätä kuvastaa hyvin keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon äskeinen muistutus kolumnissa (MT 17.4.):
”PS ja Kokoomus voittivat vaalit poikkeuksellisen runsailla lupauksillaan. Vaalien erikoistarjouksella piti tasapainottaa talous, alentaa verotusta ja elinkustannuksia, ja samalla vahvistaa koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluja, puolustusta, poliisia ja maatalouden kannattavuutta. Nyt vaalivoittajilla on velvollisuus näyttää, miten tuo temppu tehdään.”
Vasemmiston puolueet kävivätkin ankarasti päälle jo vappuna, vaikka edes hallitusneuvottelut eivät olleet vielä alkaneet. Ja saivat kyllä takaisinkin.
Myrskyä siis riittää.
Keskusta saa onnekseen seurata rajuilmoja tuulen ja sateen suojissa. Omissakin asioissa on nyt kehittämistä. Mutta antavathan hallituksen ratkaisut oman mausteensa.
Viisautta on kuitenkin odottaa, että kritiikille on varmaa pohjaa. Niin keskustan johtajat ovat sanoneetkin.
Eihän vielä muuta arvosteltavaa ole kuin vaalipuheet.