Kouluille on taattava työrauha ja opettajille välineet sen ylläpitämiseen
Suomen menestyksen yksi kulmakivistä on ollut peruskoulu. Jokaisella lapsella on ollut yhdenvertainen mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät asuinpaikasta tai vanhempien sosioekonomisesta asemasta riippumatta.
Koulutusihme on ollut kansallinen ylpeyden aihe. Menestyminen kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa on tuonut mainetta ja kunniaa Suomelle. Suomalainen koulujärjestelmä on toiminut esimerkkinä useille maille.
Ääni kellossa on muuttunut rajusti viime vuosina. Kouluista on tullut ongelmapesäkkeitä. Yhä useampi lapsi tarvitsee eritystä tukea. Oppimisvaikeudet ja häiriökäyttäytymiset ovat lisääntyneet. Koulujen väliset erot ovat kasvaneet.
Jako hyviin ja huonoihin oppilaisiin on jyrkentynyt. Koulun ja kodin välinen yhteistyö ei suju enää yhtä kitkattomasti kuin aikaisemmin.
SUUNNANMUUTOS on ollut raju ja nopea. Entisestä mallioppilaasta on tullut häirikkö.
Opettajien työtaakka on käynyt kohtuuttomaksi. Opettajien pitäisi revetä joka suuntaan ja hoitaa samalla osa aikaisemmin vanhemmille kuuluneista kasvatustehtävistä.
Ei ihme, että moni opettaja harkitsee vakavasti alan vaihtoa.
Kännyköiden käyttökielto pitäisi olla itsestäänselvyys. Jos sen toteuttaminen vaatii lainmuutoksen, se on tehtävä pikaisesti.
YHTENÄ syynä koulujen ongelmiin pidetään kännyköitä ja muita digitaalisia laitteita. Oppilaiden keskittymiskyky on heikentynyt merkittävästi lyhyessä ajassa. Oppilaiden on vaikea keskittyä pitkäjänteisiin tehtäviin, koska he ovat tottuneet selaamaan jatkuvasti kännykkää.
Nyt keskustellaan vakavasti siitä, että onko opettajilla tai kouluilla oikeutta ottaa kännyköitä pois koulupäivän tai edes oppitunnin ajaksi. Keskustelu on älytön. Se osoittaa, kuinka pahasti lainsäädäntö on jäänyt jälkeen digiajan melskeessä.
Kouluihin on turha vaatia työrauhaa, jos opettajille ei anneta mitään välineitä sen ylläpitämiseen. Kännyköiden käyttökiellon pitäisi olla itsestäänselvyys. Jos sen toteuttaminen vaatii lainmuutoksen, se on tehtävä pikaisesti.
KOULUJEN ja oppilaiden väliset tasoerot ovat todellisuutta. Ne pitää joko hyväksyä tai niiden korjaamiseksi on keskittävä keinot.
On selvää, että jos ongelmiin ei puututa millään tavalla, tasoerot niin oppilaiden kuin koulujenkin välillä vain jyrkentyvät.
Toimenpiteet, jotka eivät maksa mitään, mutta jotka parantavat koulujen työrauhaa ja oppimistuloksia, on otettava käyttöön nopeasti. Tällaisia toimia ovat muun muassa kännykkäkiellon käyttöönottaminen ja pelisääntöjen luominen vanhempien ja opettajien väliseen yhteydenpitoon.
Muutokset, jotka vaativat taloudellisia panostuksia kunnilta, ovat huomattavasti vaikeampi toteuttaa. Kun taloustilanne on monissa kunnissa tiukka, pitkäaikaiset sijoitukset opetukseen eivät ole ensimmäisenä listalla.
Myönteistä on, että koulujen ongelmista puhutaan avoimesti. Se valaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Päättäjien on hyvä muistaa, että se, minkä taakse jättää, löytää myöhemmin edestään.
