Keskusta käy kovaa itsetutkistelua vaalitappion jälkeen
Keskustan heikkoa eduskuntavaalitulosta on ruodittu niin julkisuudessa kuin puolueen sisällä. Mielipiteet vaalitappion syistä vaihtelevat vastaajan mukaan.
Toisin kuin muissa tappion kärsineissä puolueissa keskustassa syyllistä ei ole haettu vaalitaktisista valinnoista tai äänestäjien ymmärtämättömyydestä. Pääpaino on ollut oman toiminnan kriittisessä arvioinnissa.
Suurimpana yksittäisenä virheenä on pidetty puolueen pitkää hallitusvastuuta ja lähtemistä mukaan Rinteen/Marinin hallitukseen raskaan vaalitappion jälkeen.
Jälkiviisaasti voi todeta, että näin varmaan oli. Samalla on syytä muistuttaa, että puolue teki tämän virheen suurella äänten enemmistöllä omissa puolue-elimissään.
Demokraattisesti tehtyä päätöstä voi toki harmitella, mutta siitä ei voi valittaa.
Kukaan ei pystynyt ennustamaan, mitä tuleva hallituskausi tuo tullessaan. Koronasta ei tiennyt vielä kukaan, eikä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
IKÄVÄ totuus on, että keskusta ei pystynyt missään vaiheessa selittämään aukottomasti äänestäjilleen hallitusratkaisuaan. Tämä heijastui puolueen kipunointina pitkin vaalikautta.
Hallituksen vihervasemmistolainen leima ei helpottanut keskustan tilannetta – päinvastoin. Puolueen tuskaa lisäsi se, että hallituskumppanit kritisoivat avoimesti Sipilän hallituksen politiikkaa. Tämä sattui monen keskustalaisen sieluun.
Keskustan yllätti myös se, että hallituspuolueiden välille ei löytynyt yhteistä liimaa koko vaalikauden aikana. Ihmetystä herätti myös, että pääministeri ei osoittanut juuri minkäänlaista mielenkiintoa hallituksen yhteishengen rakentamiseen. Ulospäin tämä näkyi rajuna sisäisenä riitelynä.
Hallituksen tempoilu avasi oven opposition kritiikille. Tämän mahdollisuuden oppositio käytti täysimääräisesti hyväkseen.
Opposition tarina meni täydestä, vaikka sen tarjoamat vaihtoehdot esimerkiksi talouspolitiikassa poikkesivat vain nimeksi hallituksen linjauksista. Mielikuva oli totuutta vahvempi.
Epäonnistumista voi oppia. Niissä kasvaa usein uuden voiton siemen.
KANSAN tuomio ei tullut keskustalle yllätyksenä. Pitkä hallitusvastuu näkyi ja tuntui vaalikentillä. Kolmen suuren puolueen pääministerikamppailussa keskusta jäi auttamattomasti sivurooliin.
Keskusta ei ollut uskottava vaihtoehto uutta suuntaa etsiville äänestäjille. Puolueen sanoma ei puhutellut liikkuvia äänestäjiä.
Keskustan tarjoama vaihtoehto jäi monille epäselväksi. Liian moni äänestäjä kysyi vaalikentillä, miksi minun pitäisi äänestää keskustaa?
Puolueen heikkovetovoima näkyi myös ehdokashankinnassa. Politiikan ulkopuolelta tulleita ehdokkaita ei listoilla juuri näkynyt. Ero esimerkiksi kokoomukseen oli tässä suhteessa valtava.
Keskustan menestymismahdollisuuksia heikensi myös suuri luopujien joukko. Matti Vanhanen, Juha Sipilä, Anu Vehviläinen, Jari Leppä, Hannakaisa Heikkinen, Esko Kiviranta ja Juha Pylväs jättivät loven, jonka paikkaaminen olisi ollut mille tahansa puolueelle vaikea rasti.
EPÄONNISTUMISISTA voi oppia. Niissä kasvaa usein uuden voiton siemen.
Keskustan vahvuus on sen omaleimaisuus. Siitä kannattaa pitää tiukasti kiinni.
Keskustan vastuulla on määrittää, millainen kuva siitä välittyy tulevaisuudessa äänestäjille.
Kun keskustalla menee huonosti, muiden puolueiden edustajat kertovat mielellään omia näkemyksiään keskustasta ja antavat vapaaehtoisesti neuvoja. Näihin puheisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Puheenvuorojen esittäjien ensimmäinen ajatus tuskin on keskustan menestyminen.
