Suomalainen ruoka pelastaa meidät, mutta kuinka meillä on siihen myös jatkossa varaa?
Suomalaisen ruuan kulutuksessa on vastaus työpaikkojen ja huoltovarmuuden säilyttämiseen sekä ilmastotoimien tehostamiseen.
On luonnollista laskea mitä rahalla saa vastineeksi, mutta hiilipäästökeskustelussa tuntuu unohtuvan hiilipäästöjen suhde ravintoarvoon.
Kun arvioidaan hiilipäästöjen lisäksi. paljonko esimerkiksi päivällisruuan hiilipäästöt ovat suhteessa ravintoarvoon, eli kuinka paljon ruokaa tarvitaan saman energiamäärän saamiseksi, suomalainen ruoka on lyömätön.
Esimerkiksi lehmän maidon hiilipäästöt suhteessa ravintoarvoon ovat huomattavasti pienemmät kuin soija- ja kauramaidon. Kun otetaan samalla huomioon, että merkittävä osa viljelysmaasta soveltuu vain heinän viljelyyn, maidon ja lihan kulutus näyttäytyy jälleen paremmassa valossa kuin yleisesti on leimattu.
Heinän viljelyllä estetään maan eroosiota ja sidotaan hiiltä, toisin sanoen monipuolistetaan eikä rasiteta luontoa. Kun heinä käytetään rehuna, hiilipäästöt, joista osa syntyisi joka tapauksessa, tuottavat myös ravintoa. Huomionarvoista on lisäksi suomalaisen ruuantuotannon vesijalanjälki, joka tässä runsaiden vesivarantojen maassa on poikkeuksellisen pieni suhteessa kuivuudesta kärsiviin maihin.
Lähiruuan rahtaamisesta aiheutuvien päästöjen mittakaavan suhteessa kaukomailta kuljetettuun ruokaan ymmärtävät kaikki ilman laskureitakin. Helpoin arjen keino vähentää oman kulutuksen hiilipäästöjä on suosia suomalaista ruokaa.
Tiedämme, että lähellä tuotettu, terveellinen ruoka turvaa työpaikat ja huoltovarmuuden, mutta kuinka myös kaupan hyllyllä käsi osuisi joutsenmerkkiin eikä halvempaan ulkomaiseen vaihtoehtoon?
Päättäjien on kannettava tässä vastuunsa. Tuotantopanosten hinnat karkaavat ja alkutuottajat ovat hätää kärsimässä. Ruuan arvonlisäverotuksella asiaa ei ratkaista, vaan keinot täytyy kohdentaa mm. vuosikymmenien takaisen maatalouden verotuksen päivitykseen, maataloustukien indeksiin sitomiseen ja hajautetun energiatuotannon tukemiseen.
Päätökset ovat kriittisessä roolissa, jotta hintojen noustessa tiukilla elävän kuluttajan on jatkossa taloudellisesti mahdollista tehdä valinta kotimaisen ruuan puolesta. Kunniakkaat periaatteet häviävät tyhjälle lompakolle.
Paula Haapakoski, sairaala-apteekkari, Pohjois-Pohjanmaan keskustan jäsenvaaliehdokas, Ylivieska