Metsänviljely on menestyksekkäintä metsätiloille
Talousmetsien avohakkuut ja niitä seuraava metsänviljely puhuttavat jatkuvasti.
Luontojärjestöt käynnistivät esimerkiksi 2018 aiheesta kansalaisaloitteen.
Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin. Kansalaisaloite on nykyisen eduskunnan pohdinnassa.
Metsähallitus on jo huomioinut kansalaisaloitteen. Se ilmoitti 2019 perustavansa kolme 5 000 hehtaarin kokoista jatkuvan kasvatuksen mallialuetta, Rautavaaralle, Suomussalmelle ja Savukoskelle.
Avohakkuu on osa saksalaista, jo 1700-luvulla kehitettyä lohkometsätalouden oppia.
Sitä ennen Saksassa harjoitettiin poimintahakkuuta, Suomessa myös harsintametsätaloudeksi kutsuttua menetelmää. Käsitteet ovat sukua 2000-luvun jatkuvalle kasvatukselle.
Metsätiede oli ennen digiaikaa varsin alkeellisella tasolla.
Se ei osannut laskea monikerroksisen metsän puunkasvua eikä jatkuvan kasvatuksen hakkuun ylärajaa. Hakkuu jatkui holtittomana.
Saksa ajautui parisataa vuotta sitten Euroopan historian synkeimpään metsien hävitykseen.
Saksa siirtyi 1800-luvulla viljelymetsätalouteen.
Hävitettyjä metsäalueita viljeltiin lohkoittain, pääosaksi kuuselle. Vuosien saatossa kunkin lohkon metsää hieman harvennettiin, kunnes lohko avohakattiin noin 70 vuoden iässä.
Sen jälkeen lohko viljeltiin uudelleen, ja taas kuuselle.
Kuusen suosio perustui Keski-Euroopan hyviin markkinoihin. Kuusi kasvaa Saksan ilmastossa ihanteellisen nopeasti.
Maan taloudessa kuusi sai 1900-luvulla lempinimen leipäpuulaji (Brotbaum). Kuusen laajamittainen viljely jatkui Saksassa 1960-luvulle saakka.
Sen jälkeen sekametsät ovat saaneet sijaa.
Kuusen viljelyssä Saksan metsänhoito onnistui. Puun keskikasvu on ylittänyt vuotuiset hakkuut jo yli sadan vuoden ajan.
Maa nousi metsien hävityksen tilasta Euroopan unionin johtavaksi metsämaaksi.
FAO tilastoi 2015 Saksan metsien kasvavan puun määräksi 3663 miljoonaa kuutiota.
Me otimme jo 150 vuotta sitten oppia Saksasta. Senaattimme kutsui vuonna 1858 saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin arvioimaan Suomen metsät.
Etelärannikolta Lappiin saakka ulottuneen matkakertomuksen yhteenveto oli tyly: ”Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet.”
Raportti käynnisti metsätaloutemme suuren muutoksen. Metsähallitus perustettiin 1859.
Evolla alkoi 1862 metsänhoitajien koulutus, saksalaisen mallin mukaan.
Vuonna 1886 senaatti saneli lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Metsänviljely yleistyi 1900-luvulla, ensin valtion metsissä ja sotien jälkeen yksityismetsissä.
Lopputulos oli Saksaan verrattava. Nousimme EU:n viidenneksi metsämaaksi (Saksan, Ruotsin, Ranskan ja Puolan jälkeen).
uonna 2019 meillä on kasvavaa puustoa laskennallisesti 2568 miljoonaa kuutiota.
Poimintahakkuista on murheellista näyttöä myös kehitysmaissa.
Esimerkiksi Afrikan sarven Etiopia oli sata vuotta sitten muhkeiden vuoristometsien maa.
Holtittomat hakkuut veivät maan metsien häviöön. Vain eukalyptuksen viljelyyn perustuva uusi metsänhoito on onnistunut viime vuosina tasapainottamaan Etiopian metsätilannetta.
Maapallon metsähistoria opettaa että kansalaisaloitteemme vaihtoehto, metsien jatkuva kasvatus ja niiden jatkuvat poimintahakkuut on paras käynnistää tarkoin valvottuna.
Tässä metsähallituksemme kolme uutta jatkuvan kasvatuksen metsää voivat toimia riittävän pitkäaikaisina, käytännön mittakaavan koekenttinä.
Puun kasvultaan metsänviljelyn näytöt ovat sen sijaan niin vakuuttavat, että taloudellista tulosta tavoittelevat yksityismetsät voivat jatkaa tällä tiellä.
Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa