Lähipalvelujen historiaa
Sivistysvaltion ja maailman onnellisimman maan vastuullisten päättäjien ja arkipalvelujemme toteuttajien tulisi jalkautua tutustumaan lähipalvelujemme kutistuvaa tilaa ja tilannetta.
Historia opettaa ja toistaa valitettavasti itseään ainakin ihmiskunnan mielettömyyksissä, sodissa ja taloudellisten etuisuuksien kahmimisessa. Lähihistoria on jokaisen yksilön eletyn elämän muistimittarissa. Se ei ole pelkkää kultaisten muistojen tai tietämättömyyden silmätikkujen pistoja vaan todellisia muistikuvia ajasta, jolloin ihmiset jaksoivat olla toiveikkaita ja elää omassa hetkessään suuremmalti surkuttelematta niitä asioita, joita heillä ei ollut mahdollista toteuttaa
Tietty aikajana ja menneisyyden raja oli lapsuudessani vanhempieni usein kertomuksissaan toteamat sanonnat, ennen sotia tai sotien jälkeen. Samoin monet opettajat kertoivat omakohtaisia sotakokemuksiaan ja tavallista useimmin oppitunnit muuttuivat kertomuskeitaiksi.
Helsingissä sota-aikana asunut tätini sanoi usein kokemuksiaan kerraten, että toivottavasti te nuoremmat ette sotaa koskaan kokisi. Monessa maalaistuvassa veteraanit kertasivat sotajuttujaan ja sinertävä Jymy-tupakansavu leijaili tunnelman tehosteena. Jutut päättyivät usein johonkin keventävään naurupommiin ja alkoivat uudelleen kysymyksellä, olitkos sinä siellä rykmentissä vai….
Sotien jälkeinen aika oli niukkaa, mutta toivo paremmasta iti monessa asiassa. 1960-luvulla lähipalvelut olivat osittain palveluja pihalle tai jopa tupaan asti. Kotiseudullani kulki nk. muikku-ukko moottoripyörällä kesäisin aamutuimaan muikkuja myymässä. Jo ennen aamulypsyä toimitetut kalat olivat laadukkaita ja maukkaita.
Toinen hahmo oli keväisin raitille ilmestynyt nk. nahka-ukko, joka osti kotiteurastettujen eläinten ja piisamien nahkoja. Kauppa-autoja kulki arkipäivisin jopa kolme päivässä ja monta bussivuoroa liikennöi kaupunkiin ja kirkonkylään. Terveyspalvelu kulminoitui kunnanlääkäriin ja terveyssisareen sekä mäellä sijaitsevaan pieneen sairaalaan.
Eläinlääkäri oli tärkeä, lähes elintärkeä, koska kotieläinten tuotannosta oli monen talon elanto riippuvainen. Varhaiskasvatusseuranani olivat arvovaltainen kotikissa, uskollinen vahtikoira ja temperamentikas pihakana.
Vielä 1980-luvun lopulla kulki eräässä itäsavolaisessa pitäjässä päivittäin busseja lähikaupunkiin ja takaisin noin puolen tunnin välein. Nyt tuo pitäjä on kaupunginosa, jonne saattaa koulubussi kulkea aamuisin ja iltaisin.
Elämä on muuttunut, kun asenteet ja arvomaailma on muuttuneet, mutta ihmisten tarve tiettyihin palveluihin on kiistaton. Pienet asiat, jos niitä ei voi hoitaa tai palvelun portaikoissa kompastutaan, muuttuvat pänniviksi haasteiksi, joita ei edes kohta haluta edes toimittaa.
Ihmiset ovat kaikki oikeutettuja yhteiskunnan taholta tiettyihin, ja jos ay-termiä käyttäisin, saavutettuihin etuihin.
Ihmiset ovat kaikki erilaisia ja tuo erilaisuus ei saa olla mikään tuotannollisuuden raja-aidalla varustettu karsina. Monet asiat ovat toteutettavissa tässä pienessä maassa, jossa vain korostetaan pitkiä matkoja ja tyhjiä seiniä.
Pienet ja pirteät palvelupisteet ovat myös näin epävakaina aikoina myös huoltovarmuutta ja kokonaisvaltaista turvallisuutta.
Aune Linnimäki
taidehistorioitsija
Rantasalmi
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/