Itä-Suomen nousu tarvitsee vahvaa valtion vetoapua
Emeritusprofessori Reijo E. Heinonen, yliopiston rehtori, emeritus Paavo Pelkonen ja emerituspiispa Wille Riekkinen vetoavat hyvin perustellussa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan (HS 4.2.) kaikkiin suomalaisiin Itä-Suomen nostamiseksi takaisin maailmankartalle.
Viimeksi itäisen Suomen hiipumista ovat vauhdittaneet Ukrainan sodasta johtuvat Venäjä-pakotteet ja vastapakotteet. Niiden seurauksena Venäjän ja Suomen kahdenvälinen kauppa loppui, venäläismatkailijoiden tuomat rahavirrat katkesivat ja liikenne Saimaan kanavalla hiljeni.
Myös Itä-Suomen poliittinen voima on valtakunnanpolitiikassa vähentynyt. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon vaalipiireistä valittiin yhteensä 17 kansanedustajaa.
Viime keväänä oli yhdistyneestä Savo-Karjalan vaalipiiristä valittavana enää 15 kansanedustajaa. Syynä vähenemiseen oli Itä-Suomen väkiluvun aleneminen.
Poliittisissa voimasuhteissa on myös tapahtunut muutoksia. Koko maan asuttuna pitämisen puolustajan keskustan kannatus on koko maassa ja etenkin Itä-Suomessa alentunut, eikä tilalle tullut puolue ole pystynyt yhtä vahvasti puolustamaan aluepolitiikkaa.
Politiikassa on kyse ennen kaikkea myös henkilöistä, vaikutusvaltaisista kansanedustajista. Viime vuosikymmenien ylivoimaisesti vahvin ja vaikuttavin pohjoissavolainen kansanedustaja on ollut Seppo Kääriäinen. Hänen taustavoimanaan oli suuri ja vahva aluepolitiikan puolustaja Keskustapuolue.
Kääriäisen kansanedustakaudet kestivät yli 30 vuotta. Sinä aikana hän muun muassa toimi kolmasti valtioneuvon jäsenenä ja johti eduskuntaa sen I varapuhemiehenä viidet valtiopäivät. Kääriäinen on ”supliikkimies”, ja hänellä oli kyky verkostoitua kaikkien kansalaispiirien kanssa.
Pitkäaikainen työ tuotti tuloksia. Hyväkin ”pätkäkansanedustaja” ei ehdi verkostoitua ja tulokset jäävät usein laihoiksi.
Itä-Suomen nousu tarvitsee mielipidekirjoittajien peräänkuuluttaman kaikkien suomalaisten tuen lisäksi lisäksi myös vahvaa valtion panostusta aluepolitiikkaan ja vahvoja alueen puolesta puhuvia kansanedustajia.
Pelkät markkinatalouden toimet ja ”pätkäkansanedustajat” eivät yksin tule yksin riittämään.
Taito Taskinen
Kuopio
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/