Historiaa metsästä, sodasta ja rakentamisesta

Mielipide

TV:ssä oli äskettäin väittely EU:n määräämistä metsäasioista. Moni kokee niiden uhkaavan kansallista itsemääräämisoikeutta.

Vihreä kansanedustaja ja yksi virkamies kannattivat EU:n esitystä, eli alistumista EU:n komentoon.

Vaikuttaa siltä, että EU ja vihreät eivät tunne Suomen historiaa.

Sotakorvausten takia Suomen metsät olivat pakkohakkuun alaisia ja Suomen metsävarat hupenivat kolmasosaan.

Silloin Paasikiven määräyksestä aloitettiin määrätietoinen metsänhoito, jonka seurauksena Suomessa on nyt hyvät metsävarat.

Tämän valtavan metsänhoitotyön tekivät pääasiassa maaseudun viljelijät.

Nyt uhkana on metsänhoidon loppuminen maaseudun väestökadon takia. Suuri metsänhoidon korjausvelka pitäisi tiedottaa poliitikoille.

Viisikymmentäluvulla käytettiin myös työttömiä metsänhoidon töihin isoina ryhminä, valtio maksoi puolet palkasta.

Isännän piti valvoa työ. Olen käyttänyt tällaisia ryhmiä silloin.

Käytössä oli maatalouden keskiarvoverotus ja tämän takia nämä hoitotyöt olivat epäedullisia metsänomistajalle, mutta työtä tehtiin kuitenkin vastuuntuntoisesti.

Jatkosota alkoi 25.6.1941, kun Neuvostoliitto pommitti 480 pommikoneella yhdeksäätoista paikkakuntaa Suomessa.

Muun muassa Turun kaupungin rakennuskannasta tuhoutui silloin kolmasosa. Näitä vaurioita ei voitu heti korjata. 

Turun kaupunki alkoi vähitellen rakentaa suoja-aitoja katujen viereen ja korttelien suojaksi. Kävin sota-aikana ja sodan jälkeen asioilla Turussa, junalla kulkien.

Nämä aidat rakennettiin kakkosnelosesta umpiseinäisiksi kahden metrin korkuisiksi suoja-aidoiksi. Tavaran toimittivat maakunnan viljelijät, joilla oli mahdollisuus sahauttaa silloisissa pienissä sirkkelisahoissa.

Tavarasta maksettiin hyvin ja tavara sai olla myös vajaakanttista. Menekki oli rajaton, koska aitaa tehtiin paljon.

Heikon työvoiman takia meidän tilamme ei päässyt tästä ansainnasta osalliseksi, mutta monet viljelijät täältäkin toimittivat tätä tavaraa.

Nämä aidat olivat silloin katujen ja korttelien suojana, mutta myös jonkinlaisena psykologisena suojana kadulla kulkijalle, vaikka aidan yli näkyikin pommituksessa sortuneiden talojen pystyyn jääneitä osia.

Vasta vuosia sotakorvausten suorittamisen – eli vuoden 1952 – jälkeen päästiin näiden tuhottujen kaupunkialueiden korjaamiseen.

Kauno Pietilä

Kalanti