Hesari lyttää omistajansa jälkijättöisen EU-kantelun
Muun muassa Helsingin Sanomia (Hesari) kustantava mediakonserni Sanoma Oy on tehnyt Euroopan unionin kilpailuviranomaisille valtiontukikantelun Ylen videopalveluista ja sähköisistä oppimateriaalipalveluista, eli käytännössä Yle Areenan toiminnasta.
Sanoma haluaa selvittää noudattaako Suomi Ylen omistajana ja tukijana valtiontukisääntelyä.
Tosiasiassa kantelussa kyse on erittäin suositun Areenan rapauttamisesta. Tavoitteena on Areenan, kaikille avointen, yleishyödyllisten, maksuttomien palvelujen rajoittaminen ja estäminen. Sanoma itse tekee samoista palveluista bisnestä. Areenan se katsoo olevan piikkinä lihassa.
Hesari lyttää pääkirjoituksessaan 29.5. Sanoman Yle-kantelun ajastaan jälkeen jääneenä:
”Terveessä ja elinvoimaisessa mediamarkkinassa on tilaa julkiselle ja yksityisille medioille. Se on demokratian, journalismin, talouden ja yhteisöjen etu.” Se on myös ennen muuta kansalaisten etu.
Omistajatahon kannan kyseenalaistaminen lehden toimituksen toimesta on mediassa harvinaista; siitäkin huolimatta, että journalistinen työ on lailla suojattu toimitusten ulkopuolisilta puuttumisilta. Luottamuspula ja ulko-ovi ovat silti löysissä kantimissa.
Päätoimittaja perustelee törmäystä sillä, että Sanoma arvioi omia kipailuedellytyksiään eurooppalaisen monialayrityksen näkökulmasta; ja Hesari on puolestaan suomalainen sanomalehti, joka tarkkailee Yleä erityisesti suomalaisen journalismin ja sivistystyön näkökulmasta, ja ”silloin voidaan joutua eri johtopäätöksiin.” Bisnes-raha ja sananvapaus tässä törmäävät.
”Helsingin Sanomat katsoo, että kantelu on on ajastaan jälkeen jäänyt toimenpide. Yritys testata tai asettaa rajoja vasta sen jälkeen, kun Yle on jo luonut suomalaisille merkityksellisen sivistyspalvelun, sisältää heikkoja kohtia.”
Sellainen on muun muassa hanke yrittää estää Ylen oppimateriaalin tuottaminen; se kun on Ylen yhtiöjärjestyksen (2§/3) mukaisesti jopa Ylen velvoite!
Hesarin lisäksi Yle Areenan maksutonta tiedonvälitystä puolustamaan on mediassa noussut laaja tuki; mukana eduskunnan valitsema Ylen korkein päättävä elin, hallintoneuvosto. Kantelu kohdistuu siten myös eduskuntaa vastaan.
Sananvapaus on yksi tärkeimmistä perusoikeuksistamme, ja on oikeusvaltion mittari. Se on vaalimisen ja puolustamisen arvoinen, jos mikään.
Sanoma konsernin hollantilaisen toimitusjohtajan arvio suomalaisten reagoinnista, Ylen maksuttoman tiedonvälityksen puolesta, on pahasti pettänyt. Ylikansalliset mediayhtiöt ovat kantelusta tietenkin mielissään. Panee miettimään, millä jakkaralla hollantilainen oikein istuu.
Heikki Santala, järjestöneuvos, Kauniainen