Aikuiskoulutustuki on mahdollisuus uudelle uralle
Työministeri Arto Satonen (kok.) sanoi eduskunnassa vääntävänsä rautalangasta mallin aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. Hänen vertauksensa ontuvuudessaan vaikutti minusta enemmänkin yritykseltä vääntää ratakiskon pätkä solmulle.
Uuden ammatin opiskelu aikuisiällä on kaikkea muuta kuin hukkaan heitettyä rahaa. Sain itse maisterin tutkinnon viisikymppisenä, josta avautui minulle aivan uusi ja erilainen ura entiseen työhöni verrattuna. En ole katunut ammatinvaihdosta koskaan. Aiemmasta työstäni ja siinä saadusta kokemuksesta on ollut valtavasti hyötyä. Nuorena en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tähän nykyiseen ammattiini.
Nykyaikana on ollut todella hieno asia Suomessa, että on mahdollista opiskella uusi ammatti myös aikuisiällä. Nykyisin moni työ on kuluttavaa ja työntekijät saattavat palaa loppuun työssään. Loppuun palanut masentuu ja voi syrjäytyä työelämästä kokonaan. Se puolestaan johtaa sairastumiseen ja tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Työhönsä väsyneelle on uuden alku lähteä aikuisiällä opiskelemaan uutta ammattia ja päästä uusiin haasteisiin. Opiskelu voi kuitenkin tulla kalliiksi opiskelijalle. Siihen on tarjonnut Työllisyysrahaston tarjoama aikuiskoulutustuki loistavan mahdollisuuden. Tukea vuonna 2022 on maksettu noin 30 000 henkilölle.
Suomi muiden kehittyneiden maiden tapaan kärsii osaavasta työvoimapulasta. Sen kaikki asiaa seuraavat yksimielisesti ymmärtävät. Hallituksella on ollut kunnianhimoinen tavoite nostaa työllisyysaste uudelle tasolle. Siihen toimeen tullaan tarvitsemaan kaikki mahdolliset keinot.
Sen vuoksi tuntuu suorastaan uskomattomalta hallituksen kaavailut lakkauttaa aikuiskoulutustuki. Hallituksen esitys lausuntakierroksella on saanut selkeän palautteen lakkauttamista vastaan. Peräti yli 60 prosenttia lausunnoista on lakkautusta vastaan. Lisäksi monet lausunnon antajat näkevät, ettei lakkautuksella ole merkittävää säästöä valtion talouteen.
Käsitykseni mukaan kokoomus on viranhaltijapuolue, jolloin monilla on myös ylempi korkeakoulututkinto. Sitä taustaa vasten tuntuu erikoiselta tuo hallituksen kirjaus aikuiskoulutustuen lakkautuksesta. Kuunneltuani ministeri Satosen haastatteluja, on minulle tullut käsitys hänestä taitavana neuvottelijana.
Siksi toiveikkaana uskon hallituksen vetävän tämän aikuiskoulutustuen lakkautuksen pois ohjelmasta.
Jukka Kolmonen
kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Oulu
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/