Globalisaatiosta kansalliseen

Keskustaa on vuosikymmenien ajan syytetty siitä, että juuremme eivät nouse maailman suurten ideologioiden maaperästä, että emme ole ymmärtäneet globalisaation kaikkivoipaisuutta, että katsomme liikaa sisäänpäin, korostaneet omavaraisuutta, kotimaisuutta ja paikallisuutta.

Eikä savua ilman tulta. Siitä kannattaa olla tänään suorastaan ylpeä. Olemmehan nojanneet muita poliittisia liikkeitä lujemmin kotimaisiin raaka-aineisiin, niin uusiutuviin kuin uusiutumattomiin, kotimaiseen ruokaan, työhön ja yrittämiseen. Olemme pitäneet huolta koko Suomesta, oli sitten kysymys teiden rakentamisesta, kouluista, terveyspalveluista tai yritysten sijoittumisesta.

”Impivaaralaisiksi” ovat pahimmillaan maakuntien puolustajia haukkuneet. Keskustaa moittineiden mielestä pienen maan pitää panna kaikki munat samaan koriin, keskittää, antaa heikompien alueiden kuihtua, aina silloin, kun likinäköinen markkinatalous sen hyväksi näkee.

Nyt globalisaation paradigma on murtunut. Esimerkiksi kelpaa energia. Putinin julman sodan paljastama energiariippuvuutemme Venäjästä ja raaka-aineriippuvuutemme Kiinasta ovat murtaneet globalisaation paradigman.

Vaikka Suomi on Venäjän naapurimaa, me teimme jo 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä päätökset, että energiaraaka-ainepalettimme tulee perustua useisiin vaihtoehtoihin.

Samalla päätimme kulkea kohti vuotta 2020 niin, että energiankulutuksemme ei saisi olla yhdestäkään kolmannesta valtiosta enemmän riippuvainen. Venäjän hyökkäyssodan alettua tuo tavoite oli kutakuinkin saavutettu. Muistettakoon, että monien EU-maiden riippuvaisuus Venäjästä oli jopa yli 60 prosenttia.