Oppositioon – vai sittenkin hallitukseen?
Kesäkuussa 1998 tuli suru-uutinen. Karhu oli tappanut Ruokolahdella lenkillä olleen miehen, perhetuttavani, pienten lasten isän. Karhu ja sen pentu kaadettiin jo seuraavana päivänä.
Keskustelu kärjistyi. Kaikki pedot on kaadettava! Eipäs, pedot kuuluvat luontoon, eikä niitä saa tappaa!
Toimin tuolloin Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana.
Yhteiskunnallisen urani vaikein kokemus oli vetää keskustelutilaisuus, jonka järjestimme yhdessä riistanhoitoyhdistyksen kanssa asiasta. Siellä ihmiset purkivat tuntojaan ja pelkojaan.
Samalla haimme myös yhteisymmärrystä, miten suurpetojen kanssa voitaisiin elää rinnakkain. Tilaisuudessa tapasin myös omaisia. Hetki oli liikuttava.
Tuo tapahtuma oli minulle samalla keskustalaisuuden korkeakoulu.
Mielestäni keskustalaisuuden ydin on yhteisymmärryksen etsiminen eri näkökantojen välillä keskustelun, kuuntelun ja toisen ymmärtämisen kautta.
Keskustalaisuutta on tarvittu Suomessa suurten yhteiskunnallisten murrosten hallintaan. Kansalaissodasta tähän päivään asti.
Vaali-iltana saimme tuntea kansanvallan voiman. Tappio kaikissa vaalipiireissä. Oma kansanedustajatyöni katkesi, kun Helsingin ainoa paikka meni.
Kuten sanoin jo vaali-iltana, keskustalaisuuden tarve ei Suomesta katoa.
Tarve rakentaa yhteisymmärrystä eri ihmisryhmien välillä, maan eri osien välillä ja ympäristön ja talouden näkökulmien välillä säilyy.
Mutta olimmeko me itse kadottaneet kykymme kuunnella, keskustella ja rakentaa yhteisymmärrystä?
Keskustalaisten selkäydinreaktio tappioon oli, että oppositioon. Sipilä ilmoitti pian luopuvansa puheenjohtajuudesta.
Kuten puoluehallitus linjasi, hallituksen muodostaminen kuuluu demareille ja ensisijaisesti vaaleissa meitä paremmin pärjänneille. Kansan viestiä on kunnioitettava.
Hallituksen muodostaminen edellyttää kykyä sopia yhteisistä tavoitteista.
Pelkkä kyky kärjistää ei auta yhtään. Jos sopiminen osoittautuu muille puolueille vaikeaksi, ei keskusta silloin voi väistää vastuutaan Suomesta.
Miten käy sote-uudistuksen? Kunnioitetaanko perheiden yksilöllisyyttä perhevapaita uudistettaessa? Tunnistetaanko maa- ja metsätalouden mahdollisuudet ja tarpeet kun ilmastonmuutosta torjutaan? Tarttuvatko yrittäjät ja työntekijät toistensa käteen? Rakennetaanko kaupunkeihin myös ihmisten kukkarolle sopivia koteja? Näihin ei oppositiosta vaikuteta.
Viimeiset 32 vuotta keskusta on mennyt vuoristorataa, puolet oppositiossa ja puolet pääministeripuolueena. Se on ollut äärimmäisen raastavaa puheenjohtajillemme ja koko puolueelle. Valtavat odotukset ja suuret pettymykset ovat seuranneet toisiaan.
Onko keskustalaisuutta se, että haluamme nyt ehdoin tahdoin oppositioon rytkyttämään? Vai voisimmeko rakentaa yhteisymärryksen Suomea hallituksessa vailla pääministerin salkkuakin, jos meitä sinne tarvitaan?
Tätäkin vaihtoehtoa keskustan on syytä tutkiskella.