Arto Sepposesta Etelä-Savon piirin puheenjohtaja

Keskusta

Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtajaksi on valittu pieksämäkeläinen Arto Sepponen.

Valinnan teki Mikkelissä keskiviikkona kokoontunut piirikokous.

Tietotekniikan insinööri Sepponen voitti puheenjohtajavaalissa terveystieteiden maisteri, kätilö Maritta Mynttisen äänin 26–9.

Puheenvuorossaan Sepponen totesi, että puheenjohtajana hän aikoo laittaa kuntoon niin rakenteita, toiminnan resursseja kuin rahoitustakin.

– Määritellään selkeät vastuut varapuheenjohtajien ja hallituksen jäsenille, jäsenrekisteri korjataan ajan tasaiseksi ja otetaan hyötykäyttöön, toiminnanjohtajan ja piirin merkitys kentän palveluorganisaationa selkeytetään. Yhteinen tekeminen tehdään näkyväksi ja piirille laaditaan viestintästrategia, hän linjasi.

Puheenjohtajan tehtävät vapautuivat, kun Kirsi Olkkonen kertoi luopuvansa tehtävistään.

Etelä-Savon piirin keskustan varapuheenjohtajiksi valittiin Laura Hämäläinen Mikkelistä ja Petri Pekonen Mikkelistä.

Piirihallituksen jäseniksi ja varajäseniksi vuodelle 2020 valittiin seuraavat henkilöt:

Heikki Liukkonen, vara Timo Gynther, Hirvensalmi

Elisa Lappalainen, vara Kalevi Myyryläinen, Juva

Timo Kaukonen, vara Kimmo Ihalainen, Joroinen

Tapani Nykänen, vara Tuomo Janhunen, Kangasniemi

Eero Aarnio, vara Risto Rouhiainen, Mikkeli

Noora Ruuth, vara Hannu Hulkkonen, Mikkeli

Anni Panula-Ontto-Suuronen, vara Vesa Sorasahi, Mikkeli

Keijo Partio, vara Janne Strengell, Mikkeli, Ristiina

Outi Kauria, vara Antti Pakarinen, Mikkeli, Suomenniemi

Pekka Moilanen, vara Liisa Pulliainen, Mikkeli, Haukivuori

Markku Lamponen, vara Liisa Pulliainen, Mäntyharju

Esko Kilpinen, vara Annukka Räisänen, Pertunmaa

Sinikka Riipinen, vara Yrjö Merikoski, Pieksämäki.