PISA hälyttää, kun eriarvoisuus kasvaa

Itsenäisyyspäivänä julkaistut PISA-tutkimusohjelman (Programme for International Student Assessment) tulokset hätkähdyttivät.

Suomalaiset nuoret ovat pärjänneet PISA-testeissä loistavasti, mutta tulokset ovat kääntyneet selkeään laskuun huippuvuodesta 2006.

Tutkimukset huutavat samaa viestiä: eriarvoisuus lisääntyy niin alueellisesti kuin sukupuolten välillä.

PISA-raportti pitää historiallisena tulosta, jonka mukaan Suomessa perheen sosioekonominen asema vaikuttaa oppilaiden osaamiseen entistä enemmän. Vielä vuonna 2009 vaikutus oli yksi vertailumaiden pienimpiä.

Kotitaustan vaikutus tuloksiin on Suomessa voimistunut nopeasti, kun se muualla on pysynyt ennallaan.

Lisäksi heikko osaaminen kasautuu samoille oppilaille. 65 prosenttia luonnontieteiden heikoista osaajista ei pärjää myöskään matematiikassa tai lukutaidossa. Noin kaksi kolmannesta heistä on poikia.

Kotitaustan vaikutus oppimistuloksiin on Suomessa voimistunut nopeasti.

Katja Asikainen

Olin vastikään tapaamisessa, jossa koulutuspolitiikkaa tutkinut emeritaprofessori toi esille erityisopetuksessa tapahtuneen muutoksen.

Suomalaisiin kouluihin on tuotu, varmasti hyvää tarkoittava ajatus, inkluusio-opetuksesta, jolla tavoitellaan kaikkien lasten yhteisopetusta.

Inkluusion nähdään parantavan erityisoppilaan oppimistuloksia ja hyödyttävän muitakin oppilaita ilman, että siitä olisi kenellekään haittaa.

Käytännössä tämä on vain saattanut tarkoittaa, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat sijoitetaan isoihin opetusryhmiin ilman riittävää yksilöllistä tukea.

Inkluusio-opetus on voinut näyttäytyä taloudellisessa ahdingossa painiville kunnille keinona säästää.

On ensiarvoisen tärkeää, etteivät kansalliset ja paikalliset säästötoimet heikennä koulujen edellytyksiä huolehtia eniten tukea tarvitsevista oppilaista.

Suomessa niin maaseudulla kuin kaupungeissa on voitu taata tasavertaiset mahdollisuudet laadukkaaseen oppimiseen. Aiemmissa tutkimuksissa eroja kaupunki- tai maaseutukoulujen ei ole havaittu juuri lainkaan, nyt ero oli selkeä.

Voimakkaimmin oppimistulokset heikkenevät Itä-Suomessa. Koulut tai opettajat Itä-Suomessa tuskin ovat sen huonompia kuin muuallakaan, mutta koulu ei pysty yksin tasaamaan sitä toivottomuuden näköalaa, joka vaikkapa Pohjois-Karjalan kaltaisella alueella on.

Kun työttömyysprosentti on yli 18 ja korkeakoulutuksen työtehtäviä ei ole tarjolla, ei ole myöskään näkymää siitä, miksi kannattaisi opiskella. Työmahdollisuudet vetävät koulutetut vanhemmat kaupunkiseuduille.

Alueellisten koulutuserojen tasoittamiseen tarvitaan hajauttavaa työllisyys- ja tulonjakopolitiikkaa.

Se on nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vaikea tavoite, kun yhdenvertainen Suomi rahoitetaan ”pumppaamalla elinkelvottomiin maakuntiin käsittämättömiä summia eteläsuomalaisten rahaa”, kuten niin moni tuntuu ajattelevan.

Suomen talouskehitys on ollut haastava ja muutoksesta on tullut pysyvä tila. Mutta talous on haastanut myös muut OECD-maat, eikä selitä yksin koulutuspolkujen eriytymistä.

Puheenjohtaja Juha Sipilän perustama eriarvoistumisen pysäyttämiseen tähtäävä ryhmä saattoi vaikuttaa leikkauspolitiikan ajassa teennäiseltä. Silti se on viesti siitä, että ongelma on valtiollisessa eliitissä tunnustettu julkisesti.

Sivustaseuraaja toivoisi ryhmän keskittyvän erityisesti lapsiin ja nuoriin, sillä juuri nuoruudessa tehdyt ratkaisut vaikuttavat ratkaisevasti koko elämäämme.

Pelkkä uudistus kouluun ei nosta PISA-tuloksia, tarvitaan yhteiskuntapolitiikkaa, jossa valinnat tehdään ihminen etusijalle asettaen.