Hallitusneuvottelut paljon vartijoina
Helsingin Säätytalolla meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa väännetään Suomen suunnasta seuraavaksi hallituskaudeksi.
Joka puolueella on omat kynnyskysymyksensä, joista jouduttaneen joustamaan ainakin jonkin verran, jotta hallitus saadaan muodostettua.
Perussuomalaisten kannat liittyen maahanmuuttoon ja ilmastokysymyksiin voivat toteutuessaan vaikeuttaa merkittävästi Keski-Pohjanmaalle ja koko Suomeen tulevien suurinvestointien toteuttamista.
Vetytaloudella, tuulivoimalla ja akkumineraaleilla on suuri merkitys koko Suomen teollisuuden ja työllisyyden tulevaisuudelle. Kokoomuksen keskittämispolitiikka voi johtaa toteutuessaan yhtä vakaviin seurauksiin.
Sillä että kutsutaanko tätä uudenlaista teknologiaa ja raaka-aineita käyttävää muutosta puhtaaksi vai vihreäksi siirtymäksi ei ole merkitystä, mutta jos kansainväliset sijoittajat eivät usko Suomen pitkäjänteiseen ja vakaaseen investointiympäristöön ja työvoiman saatavuuteen, on edessämme pitkä ja vaikea taival ylläpitääksemme hyvinvointivaltion palveluita pohjoismaisella tasolla.
Maatalouden kausityöläisten saatavuus, palveluammatteihin tarvittavat lisäkädet ja sote-alan työvoimapula eivät ole ratkaistavissa jo maassa asuvilla ihmisillä.
Työperäiseen maahanmuuttoon perussuomalaisten ajamat rajoitukset eivät ole tätä päivää, ne palvelevat vain puolueen omaa populistista näkökulmaa.
Maatalouden kausityöläisten saatavuus, palveluammatteihin tarvittavat lisäkädet ja sote-alan työvoimapula eivät ole ratkaistavissa jo maassa asuvilla ihmisillä.
Nyt tarvitaan kaikkia käytössä olevia keinoja. Niin kotimaisen työvoiman työllisyysasteen nostamista uudelleenkoulutusten avulla, osatyökykyisten parempaa työllistämispalvelua, nuorten nopeampaa työmarkkinoille siirtymistä kuin myös maahanmuuton kautta tulevaa työvoimaa.
Keski-Pohjanmaan näkökulmasta ihmetyttää neuvotteluissa myös kokoomuksen patologinen inho ja usein jopa valheellinen kommentointi sote-uudistusta kohtaan.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite on Suomen pienimpiä hyvinvointialueita, joka on kuitenkin yhtenä pisimmillä olevista alueista sote-uudistuksen toteuttamisessa.
Kiitos tästä maakunnan päättäjille, jotka muodostivat yhtenäisen sote-alueen jo viime vuosikymmenellä.
Kokoomuksen suuruutta ja Etelä-Suomi-keskeisyyttä ihannoiva ideologia langettaa varjoja muun Suomen palvelujen ylle.
Se että sote-uudistuksen implementointi takkuaa joillain alueilla, voidaan ainakin osaksi katsoa olevan kokoomuksen uudistusta vastustavien ja valmisteluja jarruttaneiden näkemysten syyksi.
Ja nykyisiä sote-alan ongelmia ei reippaat viisi kuukautta voimassa ollut järjestelmä ole aiheuttanut. Juurisyyt ongelmille ovat vanhan järjestelmän aiheuttamia, joihin uudella järjestämismallilla on paremmat mahdollisuudet tarttua.
Toivon hallitusneuvotteluiden loppusuoralle tulevaisuuteen tähtäävää otetta, reippaasti rohkeutta ja laaja-alaista ymmärrystä koko Suomen eteenpäin viemiseksi.