Entiseen ei saa palata

Korona-aika on pakottanut meidät ihmiset tekemään asioita toisin. Sähköiset kokoukset ovat osoittaneet, että kaikkiin palavereihin ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle maata tai jopa toiselle puolelle maapalloa.

Ei ole itseisarvo ahtautua istumaan samaan kokoushuoneeseen, juoda yhdessä kokouskahvia ja syödä pullaa.

Myös paikkariippumaton työnteko on muuttunut mielikuvasta ja tulevaisuushaaveesta todeksi.

Moni asia voidaan toteuttaa olematta fyysisesti omassa työhuoneessa, rakennuksessa missä työkaverit istuvat omissa työpisteissään.

Valtion työpaikkojen osalta on päästävä yli seiniin perustuvasta ajattelumallista. Näissä tehtävissä on suorastaan moraalinen velvollisuus ohjata tulevaisuudessa työtä paikkariippumattomuuteen ja monipaikkaiseen työhön kannustavasti.

Nopeat nettiyhteydet ovat etätyön, -kokousten ja -koulunkäynnin onnistumisen kannalta avainasemassa.

Langoilta tippuva kokousväki, kadonneet äänet ja pätkivät kuvat osoittavat, että tässä meillä on vielä rutkasti parannettavaa.

Kysymys on ihmisten tasa-arvosta. Toimiva ja nopea nettiyhteys onkin turvattava kaikille suomalaisille.

Ihmisten matkustamisen vähentyminen on muuttanut ilman raikkaammaksi hengittää jopa suurkaupungeissa.

Haja-asutusalueilla ja meillä harvaanasutuissa maakunnissa raikasta ilmaa ja luontoa on riittänyt tähänkin asti.

Kylissä ja kaupunkiseuduillakin on myytävänä lukuisia mökkejä, tiloja, taloja ja asunto-osakkeita, jotka odottavat asukkaakseen etätyötä tekevää ihmistä perheineen.

Koronapandemia on tuonut esiin keskittämiseen liittyvän haavoittuvuuden. Meidän on nyt pakko ottaa pysyvästi käyttöön tästä kriisistä poikineet hyvät käytänteet.

Jos aluepolitiikka on sanana aikaisemmin sylettänyt joitakin ihmisiä, kävisikö nimeksi hajautettu yhteiskunta.

Tämä aika on antanut konkreettisen sisällön sanalle omavaraisuus. Kotimainen ruoka ja ruuantuotanto on vihdoin saanut sen huomion mikä sille kuuluu huoltovarmuuden nimissä.

Huomaamme, mikä tilanne on, jos rajat menevät kiinni. Tässä poikkeustilassa rajojen yli voi kuitenkin liikkua vielä rahtiliikenne ja tätä myötä myös elintarvikkeet.

Entäpä jos nekään eivät saisi liikkua ja olisimme aivan omillamme? Jotain yhteiskunnastamme osoittaa myös ulkomaisen kausityövoiman suuri merkitys.

Olemme huomanneet monen muunkin kotimaisen tuotannon olevan kansallinen asia. Listassa on suojavälineitä, koneiden komponentteja ja -osia, lääkkeitä ja monia muita asioita.

Korona on ravistellut ihmiskuntaa. Se on näyttänyt meille, että asioita voidaan tehdä toisin. Olemme nähneet häiveen sinisestä taivaasta, kantaneet huolta lähimmäisistämme ja huolehdimme siitä, että kukaan ei jää yksin.

Avaako kaikki tämä silmämme näkemään, että maailmanlaajuinen jatkuvan talouskasvun tavoittelu ja kulutuksen tie ei ole kestävä.

Voisiko ihmiskunnan arvoissa tapahtua pysyvä muutos?