Perussuomalaisista eronnut Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Mika Nousiainen liittyy keskustan valtuustoryhmään. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.
Nousiainen erosi...
Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä on värvännyt kuntavaalien kampanjapäällikökseen salibandypelaaja Peter Kotilaisen.
Suomen maajoukkueessa edustanut...
Jyväskylän yliopistossa tapahtui sunnuntaiaamuna räjähdysonnettomuus, kun kaasunkäsittelylaitteiston osa räjähti fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratoriossa yhdeksän...
Tartunnoissa on mukana yhdestä ravintola-altistuksesta todettu rypäs. Ravintolan edustajan mukaan kyseessä ei ollut opiskelijatapahtuma, kuten julkisuudessa on kerrottu.
Valiokunta arvioi, että vangittuna oleva Teemu Torssonen on menettänyt poliittisen luottamuksen. Torssonen ei ole suostunut itse eroamaan luottamustehtävistään.
Keski-Suomessa Jyväskylän alueen epidemiatilanteen arvellaan olevan kiihtymisvaiheen kynnyksellä, tiedotti Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tiistaina.
Alueellisen...
Jyväskylän Keskustaopiskelijat seuraa huolestuneena alunperin rauhanprojektina tarkoitetun Euroopan Unionin militarisointia.
Järjestön mielestä Euroopan Unionin...