Ranskalaispresidenttiehdokas Fillon taas uuden skandaalin keskiössä
Ranska
Ranskan presidentiksi pyrkivä Francois Fillon on joutunut taas uuden skandaalin keskiöön.
Fillon myönsi sunnuntaina Les Echos -lehden haastattelussa saaneensa helmikuussa lahjoituksena kaksi trendikkään pariisilaisräätälin tekemää pukua, joiden arvo oli yhteensä 13 000 euroa.
Lahjoituksesta kertoi alun perin Le Journal du Dimache -lehti.
Lahjoittaja kertoi lehdelle nimettömänä, että Fillon oli pyytänyt häntä maksamaan puvut – eikä ollut koskaan kiittänyt lahjasta.
Lehden mukaan Fillon on saanut pukulahjoja aikaisemminkin, ja vuodesta 2012 lähtien annettujen lahjojen arvo on yhteensä 48 500 euroa.