Todelliset rauhanpuolustajat
Meidät on haluttu opettaa arvostamaan sellaisia pasifisteja kuin ranskalainen Jean Paul Sartre tai suomalainen Yrjö Kallinen.
Heillä on ihmiskunnalle selkeä viesti: Miekat auroiksi! Filosofeilla on mahdollisuus pähkäillä asioita omassa kuplassaan todellisuuden häiritsemättä.
Lopputuloksena on yksinkertainen patenttiratkaisu monimutkaiseen ongelmaan. Mielenkiintoista asiassa on se, että totaalisen aseistariisunnan vaatiminen on omalla tavallaan ääriajattelua.
Asioiden yksinkertaistamisesta syytetään usein populistipuolueita, harvoin filosofeja. Kuitenkaan kaikki älyköt eivät sorru yksinkertaistamaan asioita, esimerkkinä Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.
Kansan ja realistisesti ajattelevien älykköjen näkemykset ovat siis lähempänä toisiaan kuin kansan ja haihattelijapasifistien.
Osa poliitikoista, kuten esimerkiksi presidentti Tarja Halonen ja kansanedustaja Erkki Tuomioja, on omaksunut Kallisen viestin niin vahvasti, että on ollut valmis yksipuoliseen aseistariisuntaan.
Räikeimpänä esimerkkinä tästä on jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen liittyminen. Kylmän sodan aikana lännessä toimi erilaisia peitejärjestöjä, joiden tarkoituksena oli heikentää maanpuolustusta ja maanpuolustustahtoa.
Meillä Suomessa tästä on esimerkkinä Rauhanpuolustajat. Kuvaavaa oli, että vasemmistolaiset järjestöt puhuivat Neuvostoliiton ydinkärjistä rauhanpommeina ja tuomitsivat suurvaltojen kolmansiin maihin tekemät invaasiot, mutta valikoiden.
Todelliset rauhanpuolustajat eivät haihattele omissa pilvilinnoissaan, vaan pitävät huolta yhtä lailla oman maan armeijan puolustuskyvystä ja kansalaisten hyvinvoinnista, koulutuksesta ja osallisuudesta.
Ajatus aseettomasta ja väkivallattomasta maailmasta on toki kaunis, mutta se on täyttä utopiaa.
Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka se, jolla on vahvempi armeija ja paremmat aseet, on valloittanut pienempien ja heikompien maat ja alueet tai muuten alistanut nämä valtaansa.
Valloitussotaan liittyvät etniset puhdistukset, murhat, raiskaukset ja kidutukset eivät niin ikään ole mikään 1900-luvun keksintö.
Yksipuolinen aseistariisunta on vaarallista. Oman armeijan suorituskyvyn heikentäminen sataa muiden laariin.
Tähän asiaan ovat Saksa ja Ruotsi heränneet yhdennellätoista hetkellä. Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa taas näimme, mihin militarismi ja hampaisiin saakka aseistautuminen johtavat. Kummassakaan ei ole järkeä.
Todelliset rauhanpuolustajat eivät haihattele omissa pilvilinnoissaan, vaan pitävät huolta yhtä lailla oman maan armeijan puolustuskyvystä ja kansalaisten hyvinvoinnista, koulutuksesta ja osallisuudesta.
Jos jokin maa muodostaa naapureilleen sellaisen uhan, mitä ei voida torjua omalla varautumisella, on parempi liittoutua muiden kanssa, jotta sodan syttyminen voidaan varmasti ehkäistä.
Onneksi me suomalaiset olemme kansakuntana ymmärtäneet asian.