Sote-alan työvoimapulaa ei ratkaista pelkillä palkankorotuksilla
Koronakriisin ja lähestyvien aluevaalien myötä sote-alan palkkataso on noussut keskiöön.
Moni hoitaja on kokenut uupumusta ja miettinyt alanvaihtoa. Hoitajia siirtyy julkiselta sektorilta myös yksityisen työnantajan palvelukseen
Omalta osaltaan turbulenssia lisää sote-uudistukseen liittyvä huoli nykyisen työpaikan, tai ehkä pikemminkin työssäkäyntipaikan säilymisestä.
On selvää, että kunnon työstä tulee maksaa kunnon palkka. Palkankorotuksilla ei kuitenkaan ratkaista hoitoalan rakenteellisia ongelmia, jotka johtuvat vuorotyön raskaudesta.
Sote-uudistusta täytäntöön pantaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti jaksamiseen, työssä viihtymiseen, ammattitaidon ylläpitoon ja teknisiin apuvälineisiin.
Alanvaihtaminen tulee kalliiksi kansantaloudellisesti.
Työntekijä kouluttautuu uudelle alalle ja toisaalta tarvitaan uusi koulutettu työntekijä hänen tilalleen. Ulkomailta tulevat työntekijät voivat olla omalta osaltaan paikkaamassa työvoimapulaa, mutta kielenopiskelu ja mahdolliset täydentävät opinnot vievät oman aikansa.
Lisäksi on huomattava, että maahanmuuttajia saattaa olla vaikea houkutella muuttamaan haja-asutusalueille. Koulutusmäärien lisääminen näkyy puolestaan vasta vuosien päästä, kun opiskelijat valmistuvat ammattiin.
On tärkeää varmistaa, että alalle hakeutuu motivoituneita ja aidosti hoito- ja hoiva-alasta kiinnostuneita opiskelijoita myös jatkossa.
Korkea motivaatio varmistaa opintojen loppuun saattamisen tavoiteajassa ja auttaa jaksamaan myös silloin kuin työelämässä tulee vastaan haasteita.
Palkkapopulismi sopii vastuulliseen aluevaalikampanjointiin huonosti, varsinkin kun raha ei yksistään ratkaise sote-alan työvoimapulaa.
Uusia rakenteita luotaessa on muistettava painottaa määrällisten kriteerien lisäksi myös laatukriteereitä.
Työn on oltava mielekästä ja työilmapiirin hyvä. Jokaisella työntekijällä on oikeus hyvään esimiestyöhön ja johtamiseen.
Mahdollisuus osallistua oman työn suunnitteluun ja organisointiin on keskeinen asia henkilöstön jaksamisessa ja sairauspoissaolojen määrän vähentämisessä.
Sote-uudistusta toteutettaessa on muistettava sääntelynpurku ja palvelumuotoilu: lääkärien aika on kallista ja rutiininomaisia tehtäviä tulee voida siirtää nykyistä enemmän kokeneille ja osaaville sairaanhoitajille, jotta resurssit voidaan kohdistaa mahdollisimman tehokkaasti.
Kansalaisille on tarjottava nykyistä parempi mahdollisuus käyttää etäpalveluja niin halutessaan.
Kuitenkin asiakkaan on saatava hoitotakuun puitteissa lääkäriaika tarvittaessa perinteisenä lähitapaamisena.
Julkinen ja yksityinen palveluntarjonta kolmatta sektoria unohtamatta tulee nähdä toisiaan täydentävinä sote-palvelukokonaisuuden osina.
Kokoomuksen Sari Sairaanhoitaja -kampanjan aiheuttamat ongelmat ovat vielä tuoreessa muistissa.
SDP:n 0,7 hoitajamitoitus -kampanja oli yhtälailla populistinen vaaliase, jonka toteuttaminen aiheuttaa yhteiskunnalle vaikeuksia jo pelkästään alalla olemassa olevan työvoimapulan takia lisäkustannuksista puhumattakaan.
Sote-uudistuksen toteutus itsessään vaatii miljardeja. Uudistuksen keskeinen tavoite on kustannusten hallinta siten, että samaan aikaan kaikille kansalaisille asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta taataan riittävät ja laadukkaat palvelut ja palvelujen saavutettavuus.
Palkkapopulismi sopii vastuulliseen aluevaalikampanjointiin huonosti, varsinkin kun raha ei yksistään ratkaise sote-alan työvoimapulaa.
