Yhdessä vai erikseen – ja kenen johdolla?
Toimittaja, kirjailija ja professori Ilmari Turja puhui aikanaan ”kaistapäisestä kolloudesta”. Hän tarkoitti sillä eteläpohjalaisten yksipuolista ehdottomuutta.
Tiedän kokemuksesta, että eteläpohjalaiset ovat kuitenkin tolkun porukkaa. Peräänantamattomia, kyllä, mutta silti pystyviä sopimaan asioista.
Turjan luonnehdinta on nähtävä sen ajan kehyksessä.
Tässä ajassa on maailmassa, Euroopassa ja voimistuvasti myös Suomessa samansukuista ”kolloutta”, vähän asiassa kuin asiassa. Tärkein ero on siinä, että nyt ei edes yritetä hakea yhteisymmärrystä. Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikka ovat tästä hyviä huonoja esimerkkejä.
Politiikan tutkijat puhuvat identiteettipolitiikasta. Siinä ei lähtökohtaisesti ole moitittavaa, että ihmiset kokevat asiat henkilökohtaisesti. Kehityksen nurjat puolet ovat ne, joista on perustellusti syytä olla huolissaan.
Ja ne puolet ovat kaikkien nähtävillä.
Loka ja leimakirveet lentävät, puolin ja toisin. Eri tavoin ajattelevaa ei edes haluta ymmärtää. Ollaan mieluummin nyrkit pystyssä jotain vastaan kuin käsi ojossa jonkin puolesta.
Kaikkinainen vastakkainasettelu jyllää muutenkin politiikassa. Maan eri osia asetellaan vastakkain. Ihmisiä asetellaan vastakkain. Jopa lastenhoidon muotoja – päivähoitoa ja kotihoitoa – asetellaan vastakkain.
Joutuu vakavasti kysymään, mitä tämän ”kollouden” tien päässä on – jopa yhteiskuntarauhaa ajatellen?
Ilmasto ei pelastu poteroihin kaivautumalla.
Tulevaisuuden kannalta vaarallisinta on, että tällä menolla yhteiset ongelmat ilmastonmuutoksesta alkaen jäävät ratkaisematta. Ja silloin kärsivät ihan kaikki ihonväriin, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, lompakon paksuuteen ja postinumeroon katsomatta.
On olemassa sellaiset sanonnat kuin ”arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin” ja ”yksi ihmisen tärkeimmistä matkoista on tulla toista puolitiehen vastaan”.
Kun vakavasti miettii, mitä tulevaisuus jokaisen meistä eteen on tuomassa, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että yhteistyötä tarvitaan – enemmän kuin ehkä koskaan.
Turvattomassa maailmassa yhteistyö on Suomen selviytymisen elinehto. Työllisyyttä ei taatusti saada nostettua 75 prosenttiin, jos koko Suomen voimavaroja kaupungeista taajamiin ja maaseudulle ei oteta käyttöön.
Lähi- ja peruspalvelujen turvaaminen jokaiselle kaikkialla maassa ja huolenpito yhteiskunnan heikommista edellyttää yhteistyötä.
Ilmasto ei pelastu poteroihin kaivautumalla, vaan hakemalla yhdessä ratkaisut hiilenmustan energian korvaamiseen kotimaisella uusiutuvalla. Perheiden arki ei parane kotihoidontuki yksipuolisesti romuttamalla, vaan varmistamalla yhdessä äideille ja iseille valinnanmahdollisuus lastenhoidossa.
Yhteistyö tarvitsee rakentajansa. Iso vastuu siinä on tulevana sunnuntaina valittavalla eduskunnalla ja ennen muuta uudella hallituksella ja sen pääministerillä.
Kysymysten kysymys vaaliuurnille suuntaaville suomalaisille tässä tilanteessa onkin: yhdessä vai erikseen – ja kenen johdolla?
