Hyvän mielen vapaaehtoistyötä

Joskus elo voi tuntua merkityksettömältä. Ehkä turhaan haemme erikoisuutta arkeen liian vaikeasti.

Laskuvarjohyppyjen, lämpöjoogan tai matkustelun korvikkeena voisi toimia myös elämänsisällön hakeminen auttamalla. Näinhän moni tekeekin harrastusten lisäksi.

Naapuriapu kuuluu luontevana osana sopivan kokoiseen yhteisöön. Naapurin mummolle ja papalle on mukava viedä tuoreita muikkuja tai pihan voi aukaista, jos itsellä on kalustoa. Kauppakassit voi viedä kerrostalon kolmanteen.

Kun ihminen tuntee olevansa tärkeä osa yhteisöä, päivät saavat uudenlaista sisältöä. On mukavaa, kun ei tarvitse ajatella, mitä minä hyödyn tästä tai miettiä hyötyyköhän joku toinen tästä.

Omaan naapurustoon tai lähipiiriin voi jäädä huomaamatta avun tarvitsija. Olemme käyneet yhä aremmiksi tarjoamaan apuamme tai kysymään apua. ”Mitähän tuo minusta ajattelee, jos sekaannun hänen asioihinsa?”, miettii moni.

On hyvä muistaa, että ei ole tunkeilevaa kysyä toiselta miten menee, selviydytkö. On välinpitämättömyyttä olla kysymättä. Tämä luontainen kyky on päässyt heikkenemään.

On siis hyvä, että on olemassa järjestöjä, jotka antavat mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön. Kannattaa ottaa niihin yhteyttä, jos haluat tehdä vapaaehtoistyötä.

Vapaaehtoistyö on toimintaa, josta ei makseta rahallista vastiketta eli palkkaa. Jotkut kansalaisjärjestöt saattavat maksaa matkakorvauksia tai järjestää erilaisia virkistystapahtumia.

Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuka tahansa iästä ja asuinpaikasta riippumatta kykyjensä, aikataulunsa ja voimavarojensa mukaan. Onkin tärkeää, että ymmärtää myös omat rajansa, ettei itse uuvu auttajana.

Joku voi pohtia, että mitä siitä minun pienestä avustani on hyötyä. Mitä se auttaa, jos luen paikallislehden palveluasunnossa asuville, kun yksinäisiä ja huonosti näkeviä ikäihmisiä on Suomessakin tuhansia? Onko turha auttaa yhtä, kun ei voi auttaa kaikkia?

Ei yhden ihmisen ole tarkoituskaan koko maailmaa auttaa, mutta jos Suomessa yksi ihminen auttaa yhtä ihmistä, tulee puolet Suomen väestöstä autetuksi.

Minua kiinnostaa vapaaehtoistyön kautta yhdistää erityyppisiä ihmisryhmiä. Se avartaa maailmaa.

Entäpä, jos saisin kansanedustajakollega Hakkaraisen vapaaehtoistyöhön monikulttuurikeskukseen?

Voisivatko nuoret käydä joskus vanhainkodilla pitämässä seuraa vanhuksille? Miten olisi, jos yritysjohtajat irrottautuisivat hetkeksi töistään ja pitäisivät nuorisolle ilmaisia talousoppitunteja? 

Eläinten vapauttajat haluavat lähtökohtaisesti hyvää eläimille. Entäpä, jos he avustaisivat eläinten hoitamisessa työn uuvuttamia viljelijöitä tai tulisivat tupaan ja kysyisivät kuinka sinä jaksat.

Entäpä, jos saisin kansanedustajakollega Hakkaraisen vapaaehtoistyöhön monikulttuurikeskukseen. Muuttuisiko mikään?

Tiedän erään, joka pyyhki silmäkulmaansa kuultuaan, että ”nämä kongolaisnaiset tulevat niin kovista oloista, että eivät olleet kolmen kuukauden Suomessa olonsa aikana vielä koskaan hymyilleet. Nyt he nauravat ja tanssivat nurmikolla ansiostasi, kiitos”. Silloin tanssi myös vapaaehtoisen mieli.

En pidä ajattelusta systeemi hoitakoot. Itsekkyys on ihmiskunnan suurimpia virheitä.

Vapaaehtoistyö on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa, ilman vapaaehtoistyötä ei olisi kansanliikkeitä eikä yhdistyksiä. Äitini opetti jo lapsuudessani minut arvostamaan kaikkia ihmisiä. Opin, että kun elää muillekin kuin itselleen, voi löytää onnen.

Tässäkään työssä ilo ei tule vain suurista lainsäädännöllisistä muutoksista tai budjetin parannuksista. Hyvä mieli voi tulla arjen avusta lähimmäiselle.