Koulutus kaipaa kunnianhimoa
Suomi tunnetaan yhdenvertaisesta koulutuksestaan sekä korkeasta asemastaan Pisa-vertailussa. Mutta olemmeko kuitenkaan riittävän kunnianhimoisia?
Uskon osaamiseen ja sivistykseen. Ensimmäinen mahdollistaa kilpailukyvyn, jälkimmäinen luo pohjan yhteisöllisyydelle.
Digitalisaatio muuttaa toimintatapoja ja tiedolla toimimista kaikkialla. Enää ei ole kyse muistamisesta tai tiedon hakemisesta vaan analytiikasta ja johtopäätösten tekemisestä.
Koulutuspolitiikkamme tarvitsee uskallusta kohdata muuttuva maailma, mutta samalla myös kädenojennusta kansalaisyhteiskunnan suuntaan.
Tällä hallituskaudella eduskunnan käsittelyyn on tulossa monia kilpailukyvyllemme pohjaa luovia lakipaketteja.
Yksi merkittävimmistä on toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi. Se mahdollistaa ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen raja-aitojen murtamisen.
Reformi pyrkii vastaamaan elinikäisen oppimisen vaatimuksiin murtamalla keinotekoisia raja-aitoja nuoriso- ja aikuiskoulutuksen välillä.
Tärkeä osa on myös nykyaikaisempi oppisopimuskoulutus, joka olisi houkutteleva niin työantajille kuin opiskelijoillekin.
Korkeakoulujen ja yliopistojen tehtävä on ylläpitää kiinteää suhdetta tieteen ja tutkimuksen sekä innovaatioiden välillä.
Toinen kärkihankkeista on vahvistaa korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Haluamme, että innovaatioillamme on mahdollisuudet syntyä ja tulla kaupallistetuiksi.
Opiskelijoille tulee tarjota mahdollisuuksia verkostoitua ja luoda pohjaa tulevaisuuden yhteisölliselle asiantuntijuudelle.
Vapaaehtoisen sivistystyön tulee saada mahdollisuus haastaa vakiintuneita käytäntöjä. Parhaimmillaan se on yhteiskunnan rakenteiden luovan tuhon sydän ja moottori.
On silti hyvä pitää mielessä, ettei kolmas sektori voi täysin korvata julkista sektoria koulutuksen alalla. Hyvinvointivaltiossa se voi sparrata, kannustaa ja tarjota mahdollisuuden uudenlaisen ajattelun synnylle.
Vapaaehtoisuuteen perustuva kolmas sektori toimii koulutuksen alalla parhaimmillaan myös osallistajana. Se tarjoaa konkreettisen mahdollisuuden toimia sen hyväksi, minkä itse näemme toimintamme arvoiseksi.
Samaa osallisuuden tunnetta kolmas sektori voi välittää myös lapsille ja nuorille.
Toivon, ettei koulutuskeskustelu pirstoutuisi eri eturyhmien väliseksi nokitteluksi.
Anne Berner
Suomi ansaitsee nyt hyvän pohdinnan koulutuksemme ja sivistyksemme visioista. Kysymyksiä on monia.
Miten me peruskoulussa luomme turvallisuutta huomioiden yksilölliset tarpeet?
Miten synnytämme toisen asteen koulutuksessa edellytyksiä työllistymiseen ja jatkokouluttautumiseen? Kuinka turvaamme samalla sen osaamistason, jota tulevaisuuden työnantajat tarvitsevat?
Nyt tehtävillä päätöksillä luodaan tulevaisuutta aina kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Toivon, ettei koulutuskeskustelu pirstoutuisi eri eturyhmien väliseksi nokitteluksi.
Suomen on oltava maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeri, jolla on keskustan ministeriryhmässä seurantavastuu opetus- ja kulttuuriministeriön asioista.
