Ulosotto kohdistettava todelliseen maksuvaraan
Suomessa on tällä hetkellä yli 379 000 henkilöllä maksuhäiriömerkintä ja ylivelkaantuneita on puolisen miljoonaa. Ulosotossa oli 501 000 henkilöä vuonna 2017.
Rahamarkkinoiden vapauttaminen toi Suomeen uuden ilmiön: aggressiivisesti markkinoidut kulutusluotot ja pikavipit ja niihin liittyvän perintäbisneksen. Samaan aikaan kaupankäynti on siirtynyt yhä enemmän verkkokauppoihin ja maksutavat muuttuneet sähköisiksi.
Kuluttajien taloudenhallinta ei tahdo pysyä muutoksen perässä; käsitys rahasta, maksuvarasta ja omasta luotonmaksukyvystä on hämärtynyt. Sosiaaliturvan viivästelyä joudutaan myös paikkaamaan velanotolla ja usein pakkotilanteessa: vuokraa ja sähköä ei voi jättää maksamatta.
Kotitalous-, kuluttaja- ja talousopetusta annetaan peruskoulussa liian vähän. Se ei riitä antamaan eväitä taloudenhallintaan.
Ensimmäinen opintolaina otetaan usein jo 16-19 -vuotiaana, samaan tai hiukan myöhempään ikäkauteen liittyy ensimmäisen oman kodin perustaminen erilaisine hankintoineen. Toisen asteen oppilaitoksissa arkielämän talousopetusta ei välttämättä ole ollenkaan.
Kuluttajan kaikkien velkojen, takausten ja maksusopimusten listaaminen yhteen rekisteriin auttaa luotonantajaa hahmottamaan velallisen maksukykyä, mutta selkeyttää tilannetta myös velalliselle itselleen. Nyt kulutusluottoja pystyy nostamaan monesta paikasta yhtä aikaa, joten velkamäärä voi nopeasti kasvaa yli takaisinmaksukyvyn.
Ulosoton budjetti 2018 on sata miljoonaa euroa, josta noin 70 % arvioidaan perittävän velallisilta erilaisina ulosottomaksuina. Tämä tarkoittaa 70 miljoonan euron tulonsiirtoa velallisilta valtiolle.
Perintätoimistojen veloittamille perintäkuluille on määrätty kuluttajalainsäädännössä katto, velkapääomasta riippuen 51-210 €. Tätä kattoa kierretään edelleen. Tuomioistuimet eivät oikaise ylimitoitettuja kuluvaatimuksia oma-aloitteisesti eivätkä kaikki velalliset osaa vaatia oikeuksiaan.
Toistuva esimerkki velanperinnän ongelmista ovat parin sentin viivästyskoroista käräjille viedyt perintälaskut. Oikeudenkäyntimaksut lisäävät velkamäärää 110-240 € per velka-asia.
Ulosotto kohdistuu valtaosin vähävaraisiin, maksuvaikeuksissa oleviin henkilöihin. Ulosoton maksujärjestyksessä ensimmäisenä varoja kohdistetaan koroille, seuraavaksi pääomalle ja viimeisenä maksuun tulevat perintäkulut.
Ulosotto ei kuitenkaan ole lainanantaja, eikä maksujärjestystä voi perustella pankkitoiminnan käytännöillä. Velalliselle motivoivin ja edullisin tapa maksaa ulosottovelkaa on hoitaa pääoma ensimmäisenä pois, jolloin korkokertymä jää pienemmäksi.
Tällä hetkellä ulosoton suojaosuus määritetään kaavamaisesti tuloluokittain ja pidätettävä summa riippuu suojaosuuden suuruudesta. Suojaosuus ei huomioi vuokraa, sähkölaskua, lääkkeitä eikä muita vastaavia välttämättömiä elinkustannuksia, kuten toimeentulotuen ja sosiaalisen luototuksen maksuvaralaskelmissa tehdään.
Ulosoton jälkeen monelle velalliselle ei jää toimeentulominimiä, vaan välttämättömiin kustannuksiin haetaan sosiaaliavustuksia. Jos kaavamaisesta suojaosuudesta halutaan pitää kiinni, olisi sen taso nostettava 900-1000 euroon nykyisestä alimmasta 672,30 eurosta.
Järkevämpää olisi käyttää samoja laskentaperusteita kuin toimeentulotuessa ja kohdistaa ulosotto todelliseen maksuvaraan. Tämä menettely sulkee kaikkein pienituloisimmat ulos lainamarkkinoilta, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Sosiaalinen luototus tulee samanaikaisesti laajentaa koko Suomeen, jotta pienituloisilla säilyy kanava rahoittaa isompia hankintoja.
Jos asiakas on ennestään ulosotossa ilman toivoa velkojen loppuun maksusta, kannattaa hänen jättää kaikki asiakasmaksunsa hoitamatta. Ne valuvat perintäprosessin lävitse ulosottoon ja vanhenevat viidessä vuodessa.
Prosessista syntyvät kustannukset maksaa viimesijaisesti yhteiskunta. Yksi rasti kohtaan ’Vapautus asiakasmaksuista’ niille, joille se on perusteltua, säästäisi aikaa, rahaa ja vaivaa näiden 400 000 ulosottoasian kohdalla.
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja ja keskustan köyhyystyöryhmän puheenjohtaja.