Blogi Aila Paloniemi: Suomesta rauhanteknologian edelläkävijä Rauhanvälitys on jo pitkään ollut Suomen ulkopolitiikan prioriteetti ja sen tulee olla niin... 2.4.2019 10:28
Blogi Aila Paloniemi: Mahdollisimman pitkään kotona Kun saisi asua mahdollisimman pitkään kotona. Näin vastaa moni ikääntynyt ja nuorempikin kysyttäessä, miten... 7.2.2019 14:35
Blogi Aila Paloniemi: Kurttila unohtaa, että eriarvoisuutta on torjuttu Eduskuntavaaliehdokas (sd.), lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila väittää Keskisuomalaisessa hallituksen toimia eriarvoisuuden ja köyhyyden torjumiseksi... 23.1.2019 10:31
Blogi Aila Paloniemi: Yksinäisyys on yhä suurempi ongelma Suomessa Suomi on jo vuosia erottunut edukseen kansainvälisissä hyvinvointitutkimuksissa. Me olemme yksi maailman onnellisimmista kansoista.... 18.12.2018 8:00
Blogi Aila Paloniemi: Yritysvastuulaki ihmisoikeuksia turvaamaan Maailmassa on miljoonia työssäkäyviä lapsia. Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että on 152 miljoonaa lasta... 21.11.2018 14:16
Blogi Aila Paloniemi: Työpajat tuottavat tehokkaasti hyvää Työpajatoimintaan osallistui viime vuonna yhteensä 26.000 valmentautujaa. Heistä yli puolet oli alle 29-vuotiaita nuoria.... 7.11.2018 10:01
Blogi Aila Paloniemi: Ulosotto kohdistettava todelliseen maksuvaraan Suomessa on tällä hetkellä yli 379 000 henkilöllä maksuhäiriömerkintä ja ylivelkaantuneita on puolisen... 27.10.2018 15:10
Blogi Aila Paloniemi: Ammattikorkeakoulujen kohtelu on ala-arvoista Suomessa on kahden kerroksen korkeakoulujärjestelmä. Ylivertaiset yliopistot, joiden ääntä kuullaan lakeja uudistettaessa ja... 6.10.2018 13:26
Blogi Aila Paloniemi: Suomi jatkaa turvallisuustyötä Irakissa Eduskunta on jälleen keskustellut Suomen osallistumisesta Irakin vakauttamiseen. Jo neljättä kertaa käsiteltiin selonteon muodossa Suomen... 19.9.2018 13:05
Blogi Aila Paloniemi: Sote-viivytys käy kalliiksi kaikille Olemme hämmästyttävässä tilanteessa. Opposition valta- ja vaalipolitiikka on viivästyttämässä vuodella kansalaisten tasavertaisten palvelujen... 2.8.2018 4:00